Kehyskertomus

Olipa kerran kehys.
Se vietti vuosia askartelukorin pohjalla, odottaen että se pääsisi jonain päivänä täyttämään tehtävänsä kuvanpitimenä.

Kehys oli kuitenkin ruma, ja se alkoi jo menettää toivoaan siitä, että se koskaan saisi toteuttaa tarkoituksensa.

Päivä päivältä sen maailma musteni, sillä päivät seurasivat toisiaan, ja kehys vain odotti.

Kunnes jokin päivä koitti.

Kehys nostettiin askartelukorista.

Kehys oli innoissaan. Se näki viimein valon!
Miten kauniisti päivä paistoikaan.

Pian kehykselle kuitenkin tapahtui jotain odottamatonta. Sen lasi ja taustalevy irrotettiin, ja sen päälle alettiin sutia jotakin. Miten tahmaista! Pian sutiminen kuitenkin loppui, ja kehys nostettiin katseiden ulottumattomiin.
Se huolestui, sillä oliko tämä taas vain uusi paikka, jonne se sysättiin piiloon odottamaan? Vai oliko tämä kenties sen lopullinen tuho?

Pian kehys kuitenkin nostettiin uudelleen näkyville.
Ja taas sen päälle tuhrittiin sitä ällöttävää väriainetta!

Tälläkään kertaa operaatio ei kestänyt kauaa, ja kehys vietiin taas samaan paikkaan, jossa se oli odottanut äskenkin.

Yö laskeutui.

Aamu nousi.

Kehys odotti.

Sitten.

Kehys otettiin korkeasta piilopaikastaan ja vietiin taas sinne, missä sen päälle oli tahrittu sitä kamalaa väriä. Joka nyttemmin oli kuivunut sen pinnalle, kehys ilokseen huomasi.

Pian se havaitsi olevansa uuden tieteellisen salakokeen uhri. Sen päälle aseteltiin jotain kummallisia pieniä nypylöitä, jotka kiinnitettiin sen pintaan jollakin väriainettakin tahmeammalla aineella!

Ja taas kehys vietiin korkeaan piiloonsa.

"Mitä tämä oikein on?" se mietti.

Lisäksi nypylätkin olivat tulleet jäädäkseen, sillä seuraavaksi kehys joutui keimailemaan erilaisten paperinäytteiden edessä kuin mikäkin kehyskaupan uhri.

Toimittuaan tarpeeksi kauan vastentahtoisena mallina, kehys asetettiin paperin päälle, joka oli ilmeisesti valittu johonkin tehtävään.
Pian paikalle tuotiin kehyksen taustalevy ja lasi, ja mallattiin taustalevyä valittua paperia vasten. Paperiin piirrettiin taustalevyn avulla sen muoto, joka leikattiin irti.
Seuraavaksi kehys sai lasinsa takaisin! Mutta mitä, sen jälkeen väliin tunkeutui tämä vieras paperi! Ja lopuksi vasta tuttu taustalevy!

Seuraavaksi kehys kannettiin uuteen, kauniiseen paikkaan.

Ympärillä oli myös muita esineitä.
Kauniita esineitä.

Kehystä hävetti, sillä se tiesi olevansa ruma.

Mutta muut esineet ottivatkin sen luoksensa ihailun säestämin huudahduksin!

"Miten kaunis väri" ne sanoivat.

"Mitkä ihastuttavat ruusut!" ne huokailivat.

Kehys oli ymmällään.

Sehän oli vain vanha, ruma kehys, joka vietti pimeässä monta vuotta hylättynä.

Kunnes kehys alkoi tarkastella itseään.
Se oli saanut pintaansa uuden värin!
Ja epämiellyttävät nypylätkin olivat kauniita kukkia!
Ja vieras paperi oli nyt se kuva, jota sen oli määrä kantaa!

Kehys oli onnellinen.

Se ei ollut enää yksin, eikä pimeässä.

Sen pituinen se.

Hedelmävati hekumalliseksi

Ette usko kuinka vaikeaa on löytää hedelmäkulhoa.
Se on ihan saatanan vaikeaa.
Heitin edellisen muutossa pois, koska se oli risa ja koska ajattelin että "lol joku hedelmäkulho, äkkiäkös sellasen löytää".
No ei kyllä löydä! Neljättä viikkoa pyöri omenat ja appelsiinit keittiötasolla aiheuttaen kaaosta, sekasortoa ja terroria.
Mutta sitten. Leipälaatikkotuuningista innostuneena tajusin, että minähän voisin soveltaa samaa taktiikkaa myös muihin rumiin asioihin!
Mutta ei sekään nyt ihan yksinkertaista ollut, koska en meinannut löytää edes rumaa hedelmävatia.

Kunnes kaivoin kissakirpparilta käypän kulhon kutosella.

No tollanen ovaalihko puunvärinen möllykkähän se oli.
Tiskauksen jälkeen sudin ensin valkoista (akryyli)maalia ulkoreunoille.

Sitten tein sen muistaakseni kuivumisajan jälkeen uudelleen.
Ja kuivattelin jälleen.

Sitten alkoi se hankala osuus. Leikkelin epämääräisen kokoisia suikaleita kivasta lahjapaperista, siitä samasta jota käytin leipälaatikkoonkin sillä en ole kovin kekseliäs, ja decoupagetin ne kulhon reunoille ja pohjaan. Se oli ihan perseestä ja osa noista loivan reunan suikaleista onkin liimattu ihan päin helvettiä ja ne kupruilevat.

Sitten kuivateltiin taas, ja lopuksi liimalakkasin kaiken vielä kauttaaltaan. Mikä kuivuttuaan (!) osoittautui huonoksi ratkaisuksi, koska liimalakasta jäi ruskeita valumia tuohon valkoiselle pohjalle. Saatan siis vielä joutua maalaamaan sen kertaalleen valkoiseksi, jos jaksan. Voi olla että en, koska olen vähän laiska. Eivät ne mitenkään superhyvin onneksi näy. Mutta silti.
En oikeasti tiedä, miten tuo kestää käytössä koska kuten saatoin mainita, en liimannut sisäpintaa kovin asiantuntevasti. Mutta hyvä puolihan tässäkin on se, että asian voi korjata.
Kai.
Jotenkin.

Joo kyllä minä kävin ostamassa lisää hedelmiä näiden kuvien välillä.

Leipälaatikon plastiikkakirurgia

Tämä oli meidän leipälaatikko ennen.

Ihan toimiva peli, mutta vähän ankee tollanen tummanruskea möllykkä tiskialtaan vieressä, kun meidän keittiö näyttää tältä:

No ei se mitään. Meikä hoitaa.

Ensin maalasin pohjaväriksi valkoisen ja sen jälkeen voivottelin päivän, että mitä sitten tekisin.

Keksin, että sininenhän sopii tuohon nurkkaan just hyvin.
Joo.
Maalasin leipäläven siniseksi.
Voivottelin taas päivän, että mitäs nyt.
Sävy oli mielestäni vähän liian lastenhuoneensininen, enkä tiennyt, miten korjata asia.
Onneksi valaistuminen kuitenkin tapahtui, ja sudin lisää sinistä pintaan saadakseni tuollaisen vähän romanttisemman ja kuluneemman ilmeen.
Sitten olisin voivotellut taas, ellen olisi löytänyt Citymarketista juuri oikeanlaista lahjapaperia lootanpäällystyspuuhiin.

Decoupagesin siis kyseistä paperia leipiksen laidoille, ja johan kelpas.
Lopuksi liimalakkasin vielä koko paskan, enkä edes liimannut sitä umpeen. Mielestäni jo tästä pitäisi saada jonkinlainen tunnustus. 24 karaatin täyskultainen pokaali kelpaa hyvin.
Katsotaan, miten tuo käytössä kestää. Ainakin minulla kesti tämän tekeminen jotenkin neljä päivää.

Adblock oveen

Muutettiin. Sinitarraa ei löytynyt kahteen viikkoon mistään. Mainoksia sateli postiluukusta kuin Tylypahkan kutsuntakirjeitä pitkälle eteiskäytävään singahdellen valppaahkon kissaeläimen valvoessa seuraavat puoli tuntia herkeämättä ovea.
Jotain oli tehtävä.
Sinitarran oli löydyttävä.

Eräänä päivänä ihme viimein tapahtui.
Sinitarra löytyi.
Tämän suuren tapahtuman myötäaallokossa saatoin viimein tehdä sen, mikä olisi muuttava elämäimme kulun.
Tein oveen "Ei mainoksia" -kyltin.
Ja siihen päättyi ylen- ja ylimääräisen roskapostin tulvahtelu väliovettomaan auvoomme.

Nyt jään tosin paitsi esimerkiksi Lidlin elintärkeistä tarjouksista, joissa kaupitellaan minulle mm. söpöä keittiövaakaa. Paitsi etten jäänyt, sillä minulla on nyt söpö keittiövaaka, kiitos Lidlin elintärkeiden tarjousten.

P.S. Meillä on nyt joku asuntoyhtiön nätein ovi, koska mainoskielto mätsää aiemmassa elämässäni tekemäni ovikranssin kanssa. Naapurit on varmaan niin kateellisia, että niiden mainosten sijaan kohta postiluukusta pötisee koirankakkaa sisään. Ei se mitään, vastaamme kissankakalla.

Joulukuun kalenteri

Olen hyvin tietoinen, että nämä saattavat olla tunnetun universumimme paskimpia kuvia. Juu, sinun marsusikin osaisi ottaa parempia.
Mutta ihan sama.
Koska kohta olen viimein päässyt tästä hemmetin kalenterista eroon :D (Tai ei se nyt enää haittaa kun se vaan roikkuu enää pari viikkoa seinällä ja se on muuten ihan kiva kalenteri. Päivämäärät ja kaikki.)
Viime vuoden lopussa minulla oli siis makaaberi kalenteri täynnä kuolleiden kanojen kuvia (jotkut kai väittävät sellaista "reseptikalenteriksi"), enkä saanut ostettua koko vuonna uutta kalenteria. Joten päällystin sivut uudelleen ties millä jämäpaloilla ja muilla vuositolkulla säilötyillä näitävoivieläkäyttääjohonkineillä.

Nyt tuo koko rotisko on paksu kuin Sipilän puheet, ja tulen olemaan niin onnellinen kun saan heittää sen energiajätteeseen vuoden lopuksi! Sipilänkin vois.

Mutta otetaas vielä tämä joulukuu ennenkuin hekumoin yhtään enempää.

Nyt nääs ollaan lähdetty isoilla paukuilla liikkeelle.
On pöllöä, on kirjansivua, on joulukorteista jääneitä ylimääräisyyksiä.
Kaikki vaan saatana. Ihme kun en oo vielä glitteriä heittänyt päälle.
Käytin muuten tuohon aivan todella huonoa liimaa.
Se on keltaisessa pakkauksessa ja siinä on oravan kuva. Älkää ostako sitä, vaikka se olisi isoäitinne kuolintoive. Ei pidä ja käpristää. Ihan kuin se isoäiti.

Tammikuun kalenteri
Helmikuun kalenteri
Maaliskuun kalenteri
Huhtikuun kalenteri
Toukokuun kalenteri
Kesäkuun kalenteri
Heinäkuun kalenteri
Elokuun kalenteri
Syyskuun kalenteri
Lokakuun kalenteri
Marraskuun kalenteri


Hyvää joulua ja vuoden loppua!

Joulukortteja hyväntekeväisyyteen 2

Tässä nyt tämä toinen laaki näitä paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle myyntiin lähettämiäni kortteja. 

Linkki ensimmäiseen postaukseen tässä. 

Nyt tuli vähän ankee postaus. No kattelkaa niitä kuvia nyt sitten, minkä kättelyjonon tiiraamiseltanne kerkeette. 

Joulukortteja hyväntekeväisyyteen 1

Pykäsin tuossa viime viikolla parikymmentä joulukorttia muutamassa päivässä valmiiksi. Oli aika intensiivistä puuhaa, se. Tai oikeastaan tein niitä 19, koska siinä vaiheessa loppuivat sekä tarmo että ideat. Avomies teki viimeisen, koska hän täydentää minua <3 (Hupaisa pikkujoululeikki syntyykin siitä, että saa arvata, mikä korteista se on!)
Ja lopuksi lähetin ne kaikki paikalliselle eläinsuojeluyhdistykselle joulumyyjäisiin tai vastaaviin. Toivottavasti menevät kaupaksi.
Eli anteeksi sukulaiset ja ystävät, mutta multa on nyt tarmo ja ideat loppu.
Tykkään mä teistä silti.

Taidan rykästä nämä tänne kahdessa erässä, ettei tule liian pitkää pökälettä tästä postauksesta.
Että pysykää linjoilla, kyllä minä lopulta toimerrun ne loputkin laittamaan.
Tai no menkää vaan tekemään mitä haluatte. Onhan se sentään maanantai.
Edittii. Tässä se nyt on, se luvattu toinen postaus.