Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kissat. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. heinäkuuta 2020

Hyllyjen ja kaappien tuunausta kalkkimaaleilla ja D-C-Fixillä

Teeskennellään nyt, etten ole pitänyt hiljaiseloa lähes kaksi vuotta. Hyvin on viriili blogi tämä. 

Olen kodissamme ristiretkellä ruskeaa vastaan, joten olen vähän tässä maalaillut ja kontaktimuoveillut kuluneita kamalia kalusteitamme. 

Ensimmäisenä käsittelyyn joutui ikivanha kirsikkapuun värinen hyllykkö, joka on ollut minulla lähes aikojen alusta asti.

Ei jumankekka.

Maalasin kuvatuksen ensin pariin otteeseen Rust-Oleumin Chalky Finish Antique Whitella, ja vahasin saman merkin huonekaluvahalla. Kun kaikki oli kuivunut, aloin kiinnittää kontaktimuovia, joka on D-C-Fixin Shabby Woodia. Olen laiska, enkä alkanut irrottaa takapaneeleita, koska ei vittu kiinnosta. Kävihän se toki niinkin, ehkä vähän, tai vähän enemmän, hankalammin vain.

Much better!

En tiedä miten, mutta sain DeeCeeFiksit asettautumaan aukottomasti niin, että ne melkein näyttävät kuin takana olisi oikeasti valkoisia lautoja. Voin kertoa salaisuuden: ei ole. Muovin leveys ei ihan riittänyt siihen, että se olisi peittänyt koko takapaneelin, joten jouduin vähän soveltamaan. Mutta ette te olisi huomanneet, jollen olisi kertonut. 

Pytinki luonnollisessa elinympäristössään.

Seuraava uhri oli pieni lipasto, joka oli aika tympeän näköinen.

Ei jumankekka 2.

Maalailin hänet tällä kertaa Rust-Oleumin Duck Egg-sävyllä, joka oli pari aavistusta vaaleansinisempi kuin olisin toivonut. En ole ihan varma, mitä olisin toivonut. Shabby Woodiakin riitti vielä mainiosti tähän projektiin, mutta kohdentamisen kanssa oli tällä kertaa vähän niin ja näin. Mutta ette te taaskaan olisi mitään huomanneet. Lisäksi vaihdoin vetimet. Nuo vanhat olivat mm. katki ja kissanpuremilla.

Much better! 2.

Pytinki luonnollisessa elinympäristössään 2.

Täältähän eivät rumat huonekalut lopu, joten ehkäpä innostun päivittelemään vielä enemmänkin. 

lauantai 9. syyskuuta 2017

Tuolin maalaaminen ja decoupageaminen

Minulla oli vuosikausia tämä tällainen keittiöntuoli.


Kehittelin sen varalle suunnitelman, mutta kyseisen suunnitelman piti odottaa sietämättömän kauan. Tuoli toimi nimittäin sanomalehtien keruupisteenä, enkä voinut lähteä suunnitelman toteuttamiseen ennen kuin olin löytänyt sanomalehtien uudeksi keruupisteeksi sopivan korin.
Eräänä päivänä kaikki unelmani kävivät toteen. Kori löytyi.
Halleloo, nyt mennään.

Avustajien läsnäolo ei ole vaadittua tai edes toivottavaa.

Ensin tuoli piti hioa, ja onneksi sain avomieheltä apua siinä. Siinä samalla saattoikin keskustella parisuhteen karikoista, ja nyt tiedän, mitä inhoan tässä maailmassa eniten:
1. Parisuhteen karikoista keskusteleminen
2. Hiominen
3. Imurin poistoilma
4. Tippuilevat esineet
5. Kaikki muu

Sen jälkeen maalasin tuolin väri kerrallaan, kaksi kerrosta joka väriä. Työ oli odotettua hankalampaa, koska tuolit ovat näköjään erinomaisen omituisen muotoisia. Joogasta oli pelkkää hyötyä, kun kääntelin itseäni ja tuoliani erilaisiin asentoihin. Lopulta en enää tiennyt, kumpi oli kumpi, koska maalia oli mm. paikoissa, joita melko varmasti olettaisin käsikseni, vaatteikseni ja silmäkseni.
Lisäksi kerroksia piti kuivatella jonkin aikaa. Kuinka kauan, en minä sitä tiedä.
Käytin kuitenkin ihan vaan akryylimaaleja, ja nehän kuivuvat nopeasti. Maalarinteippi (tajusin vasta hiljattain, miksi sen nimi on maalarinteippi) oli oiva apu, jotta värit eivät tuhriutuisi liitoskohdissa. No tuhriutui ne silti. Ja muuallakin kuin liitoskohdissa.

Lopuksi päällystin tuolin decoupage-tekniikalla käyttäen lahjapaperia. Lahjapaperi on halpaa (tämä maksoi Tokmannilla euron), runsasta (voi huoletta sählätä) ja kuosit ovat usein kauniita. Sitäpaitsi se toimii todella hyvin decoupagessa. Mallasin ja leikkasin sopivan kokoisen palan ja levitin uskaliaasti vedellä laimennettua decoupage-lakkaa istuinosalle ja lähmäsin paperin siihen kiinni. Melkein meni kupruilematta. (Ei mennyt.) Leikkasin ylimääräiset palat irti mattoveitsellä.

Ihan lopuksi lakkasin koko komeuden kaikkialta decoupage-lakan ja veden seoksella.
Ensin yläosan ja seuraavana päivänä (kuivui se aiemminkin, olin vaan laiska) heitin tuolin ketosilleen ja duunailin alaosan.

Liki viikko siihen meni. Ja sitten se oli valmis.

Ja tällainen siitä sitten tuli.






Siis onhan se ihan helvetin söötti.
Ja nyt noi toiset tuolit näyttää ihan ankeilta.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Marraskuun kalenteri

No ni, kohta saan tämänkin rotiskon heitettyä pois!
Aluksi oli ihan kivaa, mutta nyt koko kalenteri on vaan paksu ja kauhea ja stressaava.
Onneksi ensi vuodelle on jo kalenterit selvillä.

Ja nyt kaikki (kaikki kaksi jonka tämän näkevät) voivat kysyä itseltään, olenko tälle kuulle edes yrittänyt?
No en ole.
Mutta sainpahan viiimein nuo vuosikausia (MIKSI?! "Näistähän vois vaikka askarrella jotain!" No askartelepa. Niinhän mä sitten teinkin.) hilloamani Salvador Dali-kalenterin jämätkin käytettyä. Huh.




Lopuksi vielä meidän kisset edustamassa, koska tämä oli meneillään kun otin kuvia kalenterista:





Tammikuun kalenteri
Helmikuun kalenteri
Maaliskuun kalenteri
Huhtikuun kalenteri
Toukokuun kalenteri
Kesäkuun kalenteri
Heinäkuun kalenteri
Elokuun kalenteri
Syyskuun kalenteri
Lokakuun kalenteri

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

Savonlinna, Here We Come, Right Back Where We Started From

Tiedättekö, mikä eläin vapauttaa eniten metaania ilmaan?
 Tämä fakta tuli esille, ei vain kerran, vaan kahdesti, viime viikonlopun matkallamme Savonlinnaan, jossa veljeni puolisoineen asuu. Lähdimme matkaan juhlistamaan heidän syntymäpäiviään ja
teinkin pari korttia sen kunniaksi. (Vietiin  me kyllä lahjojakin. Kuten kikkelikarkkeja ja stressitissi.) Niiden jälkeen luvassa aitosavolainen kuvaspämmi. Hämäläisen kymeläisen korealaisesta kamerasta.

Ajateltiin, että persunuorten hengessä annetaan tytölle tyttöjen kortti.
Ja pojalle poikien kortti. Ettei vaan pääse mitään erehtymisiä syntymään.



Kuinka itseriittoista on maata omakuvansa edessä?
Aina joskus mun vaatimaton digipokkarini kuvittelee olevansa joku parempikin luontokuvaaja.
Pikkukissa! Kikkupissa!


Matin Monttu on kuulemma Savonlinnan ainut kenkäkauppa.
Matilla on siis aikamoinen monopoli.





Tuo häämöttävä saari on Onnellisten saari.
En tiedä, miksi me sinne menimme.
Käytiin syömässä, ja pilvet olivat vallanneet taivaan.
Apokalyptistä.



Oikea vastaus on muuten termiitti.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kangaskassi ja apinapoika

Desucon lähestyy taas, saatana.
Jotain piti keksiä päällepantavaa.
Olisko Kayako Saeki?
Olis.

Jossain pitäis kamoja kantaa.
Normiveska ei nyt ihan sovi.
Nyssäköitähän meillä riittää. 
Minäpäs modifioin nyssäkän vastaamaan tarpeitani.
Lähmästään siihen Kayakon poika Toshio kissoineen. 



Ihastuttava lapsi. Yhtä ihastuttava kuin lapset keskimäärin.

Olen onnekseni tässä välissä hankkinut ompelukoneen, jota pääsinkin nyt testaamaan. 
Minulla oli siis punainen nyssykkä, johon aioin toteuttaa suunnitelmani. Sen lisäksi ostin valkoisen halpistyynyliinan, josta ratkoin saumat auki. 

Seuraavaksi etsin sopivan kuvan tarkoitusperiäni silmälläpitäen internetistä, koska ei se itsesuunnittelu nyt aina vaan luonnistu.
Sopiva kuva. Kiitos ja anteeksi.
Sitä sitten suurennetaan sopivaksi, pistetään puoliso printtaamaan ja vedellään viivat valoa vasten. 
Köyhän miehen valopöytä, eli ikkunaan teipattu kuva ja sen päälle sijoiteltu kankaanpala toimivat tarpeeksi hyvin, kun kangastussilla jäljensin kuvan entiselle tyynyliinalle. Kahdesti, koska toiselle puolelle kans.

Sen jälkeen leikkasin kuvan muotojaan pitkin irti. 

- Tähän väliin jotain ähinää aiheesta "kuinka tää ompelukone toimii"-

Sitten pääsin ompelemaan. Olihan siinä omat haasteensa, ommella jännänmuotoista kuvaa ainoastaan yhdeltä sivulta auki olevaan kassiin, jossa on ärsyttävät kahvat, mutta onnistui se kuitenkin ihan suht jouhevasti.

Kuvausassistentti toimissaan.


Ja sama uudelleen.



Lopuksi kiinnitin vetoketjun, koska aion tosiaan käyttää tätä käsiveskan asemesta.
Ikinä en ole vetoketjua ommellut, mutta hyvinhän se siihen luikahti. Ei vaan meinannut älykkyys riittää, että miten sen toisen puolen saa laitettua, mutta kyllä siitäkin kääntelyllä ja nuppineuloilla selvittiin.

Jatkoa seuraa. Lopulta.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kissa pistoksissa

Sain joululahjaksi hupaisan Taito-Pirkanmaan Katti-huopaeläin-ompelupakkauksen.
Nyt jo sain aikaiseksi tehdä sen.

Apukatti.

Seurasin ohjeita mielestäni tarkasti, mutta tietty matkaan mahtui mutkia.
En esimerkiksi tajunnut, että pakkauksessa ollut huopa piti kääntää kaksinkerroin, jolloin siitä saa mirrin molemmat puolikkaat.

Tässä vaiheessa joku fiksumpi olisi kenties huomannut, että ompelee vain yhtä huopaa.

Saatoin muutaman epäsivistyneen ilmaisun päästää.
Ja sitten ostin lisää mustaa huopaa.
Ja tein saman homman toiseen kertaan, tällä kertaa kahdella huovalla.

Toinen apukatti.
Apukateista ei muuten sitten ole mitään hyötyä.

Lopulta sain kuitenkin kissan ommeltua umpeen ja täytettyä, jolloin saatoin aloittaa iloittelun, eli kirjomisen.
En olekaan koskaan sellaista tehnyt, joten uusien pistojen opettelu oli ihan hauskaa.

Kissa ikkunalla.

Toisin kuin oikea kissa, huopakissa on hiljaa eikä riko mitään.
Sanoisin, että tuotekehittely on oikein onnistunutta.

Kumpi on huopaa, kumpi on karvaa?
Kuka arvaa?

lauantai 27. syyskuuta 2014

Pucker up for heaven's sake

Nyt ollaan kyllä niin kutsutulla jännän äärellä, koska viimein bloggaan reaaliajassa.
Tai no melkein, tämä kun valmistui eilen. Mutta ei sentään kuukausia sitten.

Avomieheni tietokonetuolin selkämys oli erään karvaisen hajunlähteen toimesta revitty paikoin niin pahoin, että ranka jo paistoi.

Kyllä on kaunis ja mystinen eläin, kissa.

Ajattelin siis, että minäpäs neulasen tässä nyt joutessain uuden päällyksen.
Juu ei pitäisi olla vaikeaa eikä aikaavievää.
Juu eipä.

Aikaa meni, hermot meni, niskat meni.
Mutta tulipahan valmista.
On kyllä neulominen rentouttava harrastus. Perkele.

Edestä. Tai selän takaa. Miten sen nyt ottaa.

Tällä kuvalla ei ole mitään informaatioarvoa.
Laitoin sen vain koska sieltä voi bongata tärkeilevän kissaeläimen varjon.
Ja siitä vielä vähän, pum.

Ja arvatkaapa vaan, onko tuota nyt jo ehditty vähän riipiä. Ei sentään vielä risaksi asti, mutta sekin päivä koittanee vielä. Kohta lähtee naukuva lähetys liimatehtaalle.

torstai 3. heinäkuuta 2014

I've told you a million times, do not exaggerate!

Olin toukokuun alussa vanhemmillani koiravahtina. Se oli aika tuskaista.
Kyseinen ajankohta sattui juurikin äitienpäivä-viikonlopuun, tai kuten minä sitä mielelläni kutsun, Euroviisu-viikonloppuun, joten tein äidilleni kortin. Jolla ei ole mitään tekemistä Euroviisujen kanssa.
Ja joskus musta tuntuu, että voisin päivitellä näitä juttuja vähän nopeammin.


Ja koska ko. kortista ei ole sen enempää kerrottavaa, laitan muutamia kuvia kyseiseltä vahtireissulta.

Kerberos itse.

Teennäisen jännityksen ylläpitämiseksi en kerro, mistä kuvat on otettu.
Keksijä saa keksiä. 

Kaupungin puistossa oli kai taidetta.
Narsissitkin kukkivat vielä.
Kirkko.
Joki. Mutta mikä joki se onkaan?! Voi pojat.
Loppuun vielä meidän missejen ulkoilutyylinäyte.




perjantai 30. toukokuuta 2014

Shut up and dance

Avomieheni täytti vuosia tuolla helmikuun puolella. Moisille kekkereillehän piti kunnostautua vähän puuhastelemaan vieraaston iloksi.


Tiimarista (good night, sweet prince) ostettu tarjoiluasetin. Oli se kokoaminen raakaa käsityötä hei.


Aneemiselta porkkanamehulta näyttävä booli oli koottu kuvassa pöydällä näkyvistä aineksista.
Ei, kissa ei kuulu niihin.
Ulkomuodostaan huolimatta booli oli hyvää. 8/10, joisin uudelleen.


Cake popsit, kakkutikkarit, tikkukakkarat, on kuulemma ihan 2012. Mä olen hämmästynyt että näinkin moderneihin suorituksiin on ylletty.

Nyt seuraa oikein kelpo kakkutikkarien ohje:

Tarvikkeet:

1 valmis mutakakku (pakaste tai "lisää vain vesi ja paista uunissa" -ratkaisu [meillä käytettiin jälkimmäistä])
n. 150 grammaa Digestive-keksejä
n. 150-200 grammaa tuorejuustoa (pistä koko paketti, ei se haittaa)
100 grammaa tummaa suklaata
100 grammaa valkoista suklaata
nonparelleja
puutikkuja (tai muita tikkuja, joku katkaistu grillivarras on just hyvä)
jokin pehmeä alusta, mihin valmiit kakkutikkarit laitetaan pystyyn (sellaisena täällä toimi nurkissa pyörivä oasis-sieni, joka oli päällystetty lahjapaperilla)

Toimi näin:

1. Paista tai sulata mutakakku
2. Murskaa Digestive-keksit (esim. laittamalla ne muovipussiin ja lätkimällä kaulimella. Toimii.)
3. Sekoita keskenään mutakakku, keksinmurut ja tuorejuusto.
4. Muotoile seoksesta palloja lautasille ja laita pallot jääkaappiin.
5. Katkaise puutikut sopivan pituisiksi.
6. Sulata suklaat kulhoihin.
7. Ota pallot jääkaapista, kun ne ovat viilentyneet ja jähmentyneet.
8. Kieritä puutikkuun pieni nokare suklaata, tulpaksi pitämään kakkupallo paikoillaan. Anna jähmettyä
9. Paina tikku kakkupalloon.
10. Kieritä kakkupallo sulassa suklaassa.
11. Paina kakkupallo pystyyn alustaan.
12. Koristele nonparellein.

Näitä kannattaa säilyttää vielä jääkaapissa ennen tarjoilua. Mikään ei estä valmistamasta jo edellisenä päivänä, koska maku vaan paranee säilytettäessä. Tai no ei ne varmaan enää viikon päästä kauhean hyviä ole.

Tällaiseen hypeen pääsee boolilla ja kakkutikkareilla.


Lopuksi vielä askartelemani kortti. Siipalla on joku pöllö-fiksaatio.
Tein pöllöt ihan omasta päästä piirtämällä ja leikkaamalla ja liimaamalla.

Onneks synttäreitä on vaan kerran vuodessa.