Näytetään tekstit, joissa on tunniste söpöä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste söpöä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 29. syyskuuta 2018

Sisustustauluja vintage-ruusuista ja lusikoista

Kävin tuossa päivänä muutamana hurmaavassa Sisustuskahvila Wanha Justiinassa.
Eihän tuollaisten ihanuuksien keskeltä voinut tyhjin käsin lähteä, joten mukaan tarttui koristeellisia, kauniita vintage-ruusuja sekä pari pikkulusikkaa alelaarista.
Kotona olikin sopivasti pari kehystä, joisin voisin upottaa sievät ostokseni. Tosin että siinä kesti ihan saatanan kauan, että sain mitään aikaiseksi. Ja vielä kauemmin, että ne saatiin seinälle. Sitten piti vielä ottaa ja valita kuvat ja kirjoittaa tämä postaus. Voi Hesekiel että on puuhaa.


Itse askarteluprosessihan oli kuitenkin lähes vaivaton. Valitsin vain sopivan taustapaperin ja liimasin ruusut Erikeeperillä siihen ja annoin kuivua.
No oli sitä kyllä siinäkin.


Lusikkataulussa oli marginaalisesti enemmän hommaa. Ensinnäkin päätin maalata lusikat valkoiseksi. Käytin akryylimaalia ja tökin pinnan tuollaiseksi patinoituneeksi äärettömän hienostuneesti peukalolla.
Lisäksi maalasin tuon alunperin valkoisen kehyksen vaaleanpunaiseksi kalkkimaalilla. Tämän kaiken vaivan ohella kehys vielä tippui ja halkesi (minkä näkevät kaikki nyt ihan selvästi tuossa vasemmassa yläkulmassa ja oikeassa alakulmassa) ja se piti vielä liimata takaisin kokoon.
Ja tuo paperikin täytyi vielä liimata tuohon taustaan kiinni koska se oli hieman liian matala, jolloin tausta olisi jäänyt näkyviin. Myös lusikat on kiinnitetty taustapaperiin vanhalla kunnon "jos ei tällä pysy, niin ei sen sitten tartte pysyäkään" Erikeeperillä.

Nyt olen lähellä saada rasitusvamman kun vain ajattelenkin tätä kaikkea vaivannäköä.

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Piianpeilin sievennys kalkkimaalilla

Veljeni teki aikoinaan koulussa piianpeilin, jolle hänellä itsellään ei ilmeisesti ollut juurikaan käyttöä, joten hän luovutti sen minulle.
Olisin saattanut tehdä sellaisen itsekin, sillä ala-asteella vanhempanne saivat ilokseen kaksin kappalein kaikkea, koska minäkin olin puukäsitöissä. Yläasteelle siirryttyämme minulle ja kahdelle tyttöpuoliselle luokkatoverilleni kuitenkin ilmoitettiin, että emme voi enää mennä puukäsitöihin, koska olemme tyttöjä, ja meidät laitettiin muiden kaltaistemme joukkoon tekstiilitöihin. Jossa emme osanneet edes sukkaa kutoa. Näin toimi sukupuolineutraali opetus vuonna 1997 eräässä maamme pienten kaupunkien yläkouluista.


Minulla oli tästä peilistä muuten myös ennen-kuvia, mutta sitten tulivat tietokoneongelmat, ja ennen-kuvia ei enää ole. Piianpeili oli kuitenkin tummanruskeaksi lakattu, ja siinä alkoi jo olla ajan jättämiä jälkiä, joten uudistus oli paikallaan paitsi värityksen, myös pintakäsittelyn puolesta.


Ensin irrotin peiliosan ja sisälipaston, suojasin peilin reunat maalarinteipillä ja putsasin koko höskän.
Sitten maalasin kalkkimaalilla siniharmaat osat kahdesti, ja sisäosan pinkin muutamaan kertaan ja väli- ja loppukuivattelin. Lopuksi hioin sopivista kohdin, jotta saisin wannabe-patinan esille. 


Nyt se on kyllä aika ihastuttava.
Jos jostain löytyisi sille vielä pieni pöytä...





perjantai 27. huhtikuuta 2018

Hedelmävati hekumalliseksi.2

Tein tuossa vuosi sitten tylsästä puukulhosta sievemmän.
Kuten jo tuolloin uumoilin, tuuningin käyttöikä ei ollut mitenkään loputon, sillä tuossa eräänä päivänä kyllästyin siihen, miten huonosti tuo sisäpinta oli kiinni, ja riipaisin sen kokonaan irti. Lähti muuten melkein kokonaan yhdellä repäisyllä.
Tosin sitten alkoivat vaikeudet, kun täytin kulhon vedellä, jotta loputkin paperinpalaset saisi irti, ja kulho alkoi halkeilla. Halkeilu tosin rauhoittui siinä vaiheessa kun kaadoin vedet pois ja annoin kulhon kuivua. Jäi siihen silti vielä epäkohtia, mutta luotan nyt siihen, ettei ne hedelmät valu sieltä ulos. Lopuksi vielä hioin loput liimanjämät pois.


Maalasin ensin sisäpinnan sinisellä kalkkimaalilla kahteen kertaan, ja ulkopinnan kolmasti pinkillä, suoraan edellisen valkoisen maalin päälle, koska olen laiska. Olin ajatellut, että tuo pinkki olisi yhtä sävykästä kuin tuo sininenkin, mutta ei se ollut. Toisaalta se on ihan hauska näinkin, kun tuo toinen sävy on voimakkaampi kuin toinen.


Toivottavasti tämä pintakäsittely nyt kestää edellistä pidempään.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Synttärikortti kaksivuotiaalle

Eilen juhlittiin avomieheni kummipojan kaksivuotissyntymäpäiviä.
Tein lyhytmittaiselle sankarille kortin.
Enemmän kyllä kiinnostivat lahjaksi saadut uudet Duplo-palikat.

Vasemman alalaidan peuralla esiintyy punasilmäisyyttä.

sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Glitter is the new black

Ystäväni täytti tuossa reilu viikko takaperin 30 vuotta. Koska olemme aikuisia, juhlien teemana olivat yksisarviset, keijut, glitter ja muu virastohenkinen.


Tein hänelle teemaan sopivan kortin. Tuo violetti tausta ja poni itse ovat jotain kiiltopahvia, jotka valon osuessa niihin häikäisivät niin että tässä marraskuun synkeydessä voisi luulla, että uusi tähti taivaalle syttyi ja vie meidät jonkun jeesusin luo. No niin ei nyt käynyt.


Tämän lisäksi tuhersimme siipan kanssa kutistemuovista kaulakoruja.
Hän halusi söötin pullaponin (malli löydetty ja läpipiirretty internetistä. Sori internet.).


Ja minä halusin jylhemmän pollen (malli löydetty ja läpipiirretty internetistä. Kiitti internet.).

Kutistuksen jälkeen (omani meni ainakin ihan rullalle mutta painelin sitä haarukalla suoremmaksi) näille leviteltiin liimaa ja glitteriä ja annettiin kuivua. Lopuksi käsittelin yksisarvikkeet läpinäkyvällä kynsilakalla, etteivät glitterit tippuilisi pitkin piennarta. Eivät tippuilleet.
Vaikka itse saatoimme hieman tippaa nauttiakin.
Ei helvetti että oli huono aasinsilta.
Tai yksisarvisen silta.
Paras lopettaa tähän.

lauantai 9. syyskuuta 2017

Tuolin maalaaminen ja decoupageaminen

Minulla oli vuosikausia tämä tällainen keittiöntuoli.


Kehittelin sen varalle suunnitelman, mutta kyseisen suunnitelman piti odottaa sietämättömän kauan. Tuoli toimi nimittäin sanomalehtien keruupisteenä, enkä voinut lähteä suunnitelman toteuttamiseen ennen kuin olin löytänyt sanomalehtien uudeksi keruupisteeksi sopivan korin.
Eräänä päivänä kaikki unelmani kävivät toteen. Kori löytyi.
Halleloo, nyt mennään.

Avustajien läsnäolo ei ole vaadittua tai edes toivottavaa.

Ensin tuoli piti hioa, ja onneksi sain avomieheltä apua siinä. Siinä samalla saattoikin keskustella parisuhteen karikoista, ja nyt tiedän, mitä inhoan tässä maailmassa eniten:
1. Parisuhteen karikoista keskusteleminen
2. Hiominen
3. Imurin poistoilma
4. Tippuilevat esineet
5. Kaikki muu

Sen jälkeen maalasin tuolin väri kerrallaan, kaksi kerrosta joka väriä. Työ oli odotettua hankalampaa, koska tuolit ovat näköjään erinomaisen omituisen muotoisia. Joogasta oli pelkkää hyötyä, kun kääntelin itseäni ja tuoliani erilaisiin asentoihin. Lopulta en enää tiennyt, kumpi oli kumpi, koska maalia oli mm. paikoissa, joita melko varmasti olettaisin käsikseni, vaatteikseni ja silmäkseni.
Lisäksi kerroksia piti kuivatella jonkin aikaa. Kuinka kauan, en minä sitä tiedä.
Käytin kuitenkin ihan vaan akryylimaaleja, ja nehän kuivuvat nopeasti. Maalarinteippi (tajusin vasta hiljattain, miksi sen nimi on maalarinteippi) oli oiva apu, jotta värit eivät tuhriutuisi liitoskohdissa. No tuhriutui ne silti. Ja muuallakin kuin liitoskohdissa.

Lopuksi päällystin tuolin decoupage-tekniikalla käyttäen lahjapaperia. Lahjapaperi on halpaa (tämä maksoi Tokmannilla euron), runsasta (voi huoletta sählätä) ja kuosit ovat usein kauniita. Sitäpaitsi se toimii todella hyvin decoupagessa. Mallasin ja leikkasin sopivan kokoisen palan ja levitin uskaliaasti vedellä laimennettua decoupage-lakkaa istuinosalle ja lähmäsin paperin siihen kiinni. Melkein meni kupruilematta. (Ei mennyt.) Leikkasin ylimääräiset palat irti mattoveitsellä.

Ihan lopuksi lakkasin koko komeuden kaikkialta decoupage-lakan ja veden seoksella.
Ensin yläosan ja seuraavana päivänä (kuivui se aiemminkin, olin vaan laiska) heitin tuolin ketosilleen ja duunailin alaosan.

Liki viikko siihen meni. Ja sitten se oli valmis.

Ja tällainen siitä sitten tuli.






Siis onhan se ihan helvetin söötti.
Ja nyt noi toiset tuolit näyttää ihan ankeilta.

torstai 31. elokuuta 2017

Spilling the T

Long time no see
Long time no see
Long time no see
Long time no see
Long long time no see
Long time no see

Edellinen teetaulu suistui muuton yhteydessä turmioon, kun se ei nyt vaan mahtunut juuri siihen pahvilaatikkoon juuri sillä tapaa, kuin sen olisi juuri silloin pitänyt.
Onneksi sain kuitenkin ajatuksen uudesta vastaavasta. Jonka toteuttamiseen meni ainakin puoli vuotta. Tekemiseen kaksi päivää. Vai oliko peräti kolme.


Minulla oli joutilaana tuollainen kissanraiskaama styroksinen kranssipohja Jonka päällystin erilaisin paperisuikalein. Piirsin teekannun. Oikeesti etin netistä teekannusilhuetin ja kopioin sen ensin kopiopaperille ja sitten nätille paperille. Sen liimasin kuviopaperille joka liittyi kranssipohjaan kiinni. Siihen vielä kukkasia timanttikeskiöineen.
Ta-vitun-daa.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Kehyskertomus

Olipa kerran kehys.
Se vietti vuosia askartelukorin pohjalla, odottaen että se pääsisi jonain päivänä täyttämään tehtävänsä kuvanpitimenä.

Kehys oli kuitenkin ruma, ja se alkoi jo menettää toivoaan siitä, että se koskaan saisi toteuttaa tarkoituksensa.

Päivä päivältä sen maailma musteni, sillä päivät seurasivat toisiaan, ja kehys vain odotti.

Kunnes jokin päivä koitti.

Kehys nostettiin askartelukorista.


Kehys oli innoissaan. Se näki viimein valon!
Miten kauniisti päivä paistoikaan.

Pian kehykselle kuitenkin tapahtui jotain odottamatonta. Sen lasi ja taustalevy irrotettiin, ja sen päälle alettiin sutia jotakin. Miten tahmaista! Pian sutiminen kuitenkin loppui, ja kehys nostettiin katseiden ulottumattomiin.
Se huolestui, sillä oliko tämä taas vain uusi paikka, jonne se sysättiin piiloon odottamaan? Vai oliko tämä kenties sen lopullinen tuho?

Pian kehys kuitenkin nostettiin uudelleen näkyville.
Ja taas sen päälle tuhrittiin sitä ällöttävää väriainetta!

Tälläkään kertaa operaatio ei kestänyt kauaa, ja kehys vietiin taas samaan paikkaan, jossa se oli odottanut äskenkin.

Yö laskeutui.

Aamu nousi.

Kehys odotti.

Sitten.

Kehys otettiin korkeasta piilopaikastaan ja vietiin taas sinne, missä sen päälle oli tahrittu sitä kamalaa väriä. Joka nyttemmin oli kuivunut sen pinnalle, kehys ilokseen huomasi.

Pian se havaitsi olevansa uuden tieteellisen salakokeen uhri. Sen päälle aseteltiin jotain kummallisia pieniä nypylöitä, jotka kiinnitettiin sen pintaan jollakin väriainettakin tahmeammalla aineella!

Ja taas kehys vietiin korkeaan piiloonsa.

"Mitä tämä oikein on?" se mietti.

Lisäksi nypylätkin olivat tulleet jäädäkseen, sillä seuraavaksi kehys joutui keimailemaan erilaisten paperinäytteiden edessä kuin mikäkin kehyskaupan uhri.

Toimittuaan tarpeeksi kauan vastentahtoisena mallina, kehys asetettiin paperin päälle, joka oli ilmeisesti valittu johonkin tehtävään.
Pian paikalle tuotiin kehyksen taustalevy ja lasi, ja mallattiin taustalevyä valittua paperia vasten. Paperiin piirrettiin taustalevyn avulla sen muoto, joka leikattiin irti.
Seuraavaksi kehys sai lasinsa takaisin! Mutta mitä, sen jälkeen väliin tunkeutui tämä vieras paperi! Ja lopuksi vasta tuttu taustalevy!

Seuraavaksi kehys kannettiin uuteen, kauniiseen paikkaan.

Ympärillä oli myös muita esineitä.
Kauniita esineitä.

Kehystä hävetti, sillä se tiesi olevansa ruma.

Mutta muut esineet ottivatkin sen luoksensa ihailun säestämin huudahduksin!

"Miten kaunis väri" ne sanoivat.

"Mitkä ihastuttavat ruusut!" ne huokailivat.

Kehys oli ymmällään.

Sehän oli vain vanha, ruma kehys, joka vietti pimeässä monta vuotta hylättynä.

Kunnes kehys alkoi tarkastella itseään.
Se oli saanut pintaansa uuden värin!
Ja epämiellyttävät nypylätkin olivat kauniita kukkia!
Ja vieras paperi oli nyt se kuva, jota sen oli määrä kantaa!

Kehys oli onnellinen.

Se ei ollut enää yksin, eikä pimeässä.



Sen pituinen se.

tiistai 28. maaliskuuta 2017

Hedelmävati hekumalliseksi

Ette usko kuinka vaikeaa on löytää hedelmäkulhoa.
Se on ihan saatanan vaikeaa.
Heitin edellisen muutossa pois, koska se oli risa ja koska ajattelin että "lol joku hedelmäkulho, äkkiäkös sellasen löytää".
No ei kyllä löydä! Neljättä viikkoa pyöri omenat ja appelsiinit keittiötasolla aiheuttaen kaaosta, sekasortoa ja terroria.
Mutta sitten. Leipälaatikkotuuningista innostuneena tajusin, että minähän voisin soveltaa samaa taktiikkaa myös muihin rumiin asioihin!
Mutta ei sekään nyt ihan yksinkertaista ollut, koska en meinannut löytää edes rumaa hedelmävatia.

Kunnes kaivoin kissakirpparilta käypän kulhon kutosella.


No tollanen ovaalihko puunvärinen möllykkähän se oli.
Tiskauksen jälkeen sudin ensin valkoista (akryyli)maalia ulkoreunoille.


Sitten tein sen muistaakseni kuivumisajan jälkeen uudelleen.
Ja kuivattelin jälleen.


Sitten alkoi se hankala osuus. Leikkelin epämääräisen kokoisia suikaleita kivasta lahjapaperista, siitä samasta jota käytin leipälaatikkoonkin sillä en ole kovin kekseliäs, ja decoupagetin ne kulhon reunoille ja pohjaan. Se oli ihan perseestä ja osa noista loivan reunan suikaleista onkin liimattu ihan päin helvettiä ja ne kupruilevat.


Sitten kuivateltiin taas, ja lopuksi liimalakkasin kaiken vielä kauttaaltaan. Mikä kuivuttuaan (!) osoittautui huonoksi ratkaisuksi, koska liimalakasta jäi ruskeita valumia tuohon valkoiselle pohjalle. Saatan siis vielä joutua maalaamaan sen kertaalleen valkoiseksi, jos jaksan. Voi olla että en, koska olen vähän laiska. Eivät ne mitenkään superhyvin onneksi näy. Mutta silti.
En oikeasti tiedä, miten tuo kestää käytössä koska kuten saatoin mainita, en liimannut sisäpintaa kovin asiantuntevasti. Mutta hyvä puolihan tässäkin on se, että asian voi korjata.
Kai.
Jotenkin.

Joo kyllä minä kävin ostamassa lisää hedelmiä näiden kuvien välillä.

torstai 23. maaliskuuta 2017

Leipälaatikon plastiikkakirurgia

Tämä oli meidän leipälaatikko ennen.


Ihan toimiva peli, mutta vähän ankee tollanen tummanruskea möllykkä tiskialtaan vieressä, kun meidän keittiö näyttää tältä:


No ei se mitään. Meikä hoitaa.


Ensin maalasin pohjaväriksi valkoisen ja sen jälkeen voivottelin päivän, että mitä sitten tekisin.


Keksin, että sininenhän sopii tuohon nurkkaan just hyvin.
Joo.
Maalasin leipäläven siniseksi.
Voivottelin taas päivän, että mitäs nyt.
Sävy oli mielestäni vähän liian lastenhuoneensininen, enkä tiennyt, miten korjata asia.
Onneksi valaistuminen kuitenkin tapahtui, ja sudin lisää sinistä pintaan saadakseni tuollaisen vähän romanttisemman ja kuluneemman ilmeen.
Sitten olisin voivotellut taas, ellen olisi löytänyt Citymarketista juuri oikeanlaista lahjapaperia lootanpäällystyspuuhiin.


Decoupagesin siis kyseistä paperia leipiksen laidoille, ja johan kelpas.
Lopuksi liimalakkasin vielä koko paskan, enkä edes liimannut sitä umpeen. Mielestäni jo tästä pitäisi saada jonkinlainen tunnustus. 24 karaatin täyskultainen pokaali kelpaa hyvin.
Katsotaan, miten tuo käytössä kestää. Ainakin minulla kesti tämän tekeminen jotenkin neljä päivää.

lauantai 15. lokakuuta 2016

It's a Nice Day for a Gay Wedding

Siis tästähän ei ole kuin reilu kuukausi. Mutta olen ollut laiska kiireinen!
Eihän tässä nyt ihan kaikkea kerkeä hei reaaliajassa kuitenkaan toistamaan kuulkaas.

Mutta joo.
Vuoden alussa, vai oliko se nyt viime vuoden puolella peräti, ystäväni pyysi minua parhaaksimiehekseen syyskuisiin häihinsä. Ilahduin, olin otettu, innostuin, mitä näitä nyt on.
Vaikkei kumpikaan meistä oikein tiennyt, mitä parasmies tekee. Ehdotin selkääntaputtelua ja viskinjuottamista toimenkuvikseni. Kelpasivat.
Ihan niin helpolla en kuitenkaan päässyt.

Asiaan.
Tai ainakin jonnekin.

Läiskäsen tähän ensimmäisenä hääparille tekemäni kortin, että saadaan se kuitenkin pois alta.



Noin.

Tästä tulee vähän sekava selvitys, mutta mitä väliä. Olin melko kännissä väsynyt, joten välistä jäänee jotain ehdottoman ehdollista.

Pyynikin näkötorni, jossa nautimme sievän vihkihetken jälkeen MUNKKIA.
Metsäretket, nuo häätilaisuuksien ehdoton hitti.

Morsiusparin puheet. 
Hei mekin oltiin siellä.
Laadimme etukäteen näitä opastekylttejä hääalueen eri osioille.
Tämä on muistaakseni minun käsialaani.
Käsipuolessani ystävä, jonka kanssa olemme jakaneet monia ilon ja surun  hetkiä, myötämäkiä ja vastoinkäymisiä jo usean vuoden ajalta.
Toisessa käsipuolessani toinen morsmaikuista.
Herkkumökin antimia. Ehdottoman tärkeä tankkauspaikka.
Tämä tähän väliin ettei mee homma liian heteroksi.
Meidän pöydän pöytäkyltti. Se on hauskaa koska se on totta.
En ole ehkä ikinä eläissäni ollut niin reipas kuin sinä päivänä jona olin bestman.
Häävalssittiin!
Tähän väliin tulisi oikeastaan kuvat hääkimppujen heitosta, mutta siitä ei ole kovin hyviä kuvia, sekä sukkanauhojen kaivelusta, mutta se oli aika irstasta, joten hypätään suoraan siveästi hääkakun leikkelyyn.

No en kuulkaa muista kumpi kopautti ensin.
Jos me mentäis hra Avomiehen kanssa naimisiin, ei niin tajuttais kopauttaa kumpikaan. 
Hääbändinä toimi ihastuttava Utu.
Sitten ilta alkoikin pimentyä ja hääväki palailla koloihinsa, paitsi ne meistä jotka jäimme paikalle. Siitä on myös kuvamateriaalia, mutta kuten morsioystäväni seuraavana aamuna totesi; "We were supposed to leave gracefully last night, but there was nothing graceful about last night." (Englannoitu koska paikalla oli Aitoja Americcalaisia vieraita.)

Niin jätän teille vaan tämän.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Äkkiä jotain mikä menee nopeasti päähän

Pitkästä aikaa puikkojen varressa! Nakutin pikaisesti (= kolmena päivänä) avomiehelleni uuden pipon, edellinen kun alkaa olla hieman elämää nähnyt.


Mentiin pihalle ottamaan kuvia, ja seinässä kiipeili orava. Se heilutteli häntäänsä vimmatusti, eikä mikään ole vähään aikaan näyttänyt niin typerältä. No oli se aika sööttiäkin.


Lörppöä pitää kuulemma olla. No sitähän minä sitten tikutinkin menemään. Pelkkää lörppöä.


Onhan joku peruspipo nyt aika tylsä, mutta tulipahan neulottua jotain viimeinkin. Enkä ollut edes unohtanut miten mm. kaikki tehdään!

sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Enterrement de Vie de Jeune Fille

Ystävälläni oli polttarit helmikuun viimeisenä lauantaina. Kävimme hakemassa hänet aamulla kotoaan morsiusneitojen ja kaason kanssa, ja iskimme hänelle kartan kouraan, jonka avulla morsion oli luovittava päivä läpi.
Valveutuneimmat kenties tässä kohtaa arvaavatkin, että kartan laadin ~minä~

Kuka arvaa, mistä kaupungista tässä "Suomen Pariisissa" on kyse?

Teemana oli siis löyhähkösti Pariisi.
Tein kartan kahdelle yhteenliimatulle A3-arkille, laadittuani ensin noin miljoona varsiota siitä, minne paikat menevät ja kuinka saan vihjeet mahdutettua. (Ja silti onnistuin sijoittamaan etappi numero kakkosen traagillisesti väärään kohtaan! Pah!) Ideana oli siis, että kartan ja annettujen vihjeiden avulla morsiamemme johdattaisi meidät jo kaikkien muiden tietämiin paikkoihin. Täytyy sanoa, että hän suoriutui tehtävästä erinomaisesti, ottaen huomioon että häneltä evättiin älylaitteiden myötä pääsy ranskan kielen käännöskoneisiin.


Kartanlaatijan ranska on myös hieman ruosteessa, mutta lukiovuosistani on sen verran aikaa, että se sallittakoon, vaikken ihan olekaan antanut kielitaitoni kuolla, vaan ylläpitänyt sitä kaikilla siisteillä ranskalaisilla ajanvietteillä.


Minulla olikin onnekkaasti Pariisi-teemaisia papereita varastossa, ja kartta lähtikin rakentumaan mukavan loogisesti. Kyllä se "muutamia" työtunteja vaati, mutta onneksi aloitin ajoissa.

Lisäksi laadin Vaimodiplomin, joka täytettiin viimeisessä etapissa, joka siis oli tulevan hääparin ensikohtaamisbaari.


Itsehän en tätä päässyt todistamaan, sillä tipahdin kyydistä juurikin noin niinkun siinä vaiheessa. Ikä ei tule yksin, se tulee känniväsymyksen kanssa.

Mutta ei nyt vielä hypätä siihen, sillä päivä oli täytetty hupaisilla puuhasteluilla.






Kuten karjalanpiirakoiden tekemisellä! Morsiamen tuleva aviomies on Itä-Suomesta kotoisin, ja siellä karjalanpiirakat ovat osa ruokaympyrää.
Kolmasosa.

Tässä avomieheni ja minun taidonnäytteet






Aamupäivään sisältyi myös ranskalaistyylinen brunssi ja yleistä ilakointia.

Tässä minun ja avomieheni taidonnäytteet



Lisäksi maalasimme munia!
Ja kyllä, huonot munavitsit seurasivat toistaan.

Keskittyneisyyden voi melkein maistaa


KISS-muna, tottakai

Ja sitten olikin aika lähteä kierrokselle! Josta minulla ei ole lainkaan kuvia! Saatte siis kuvitella, miltä näyttävät aviomiestesti koulun pihalla, paidanviikkaus ja sukkien lajittelu toisen koulun pihalla, poliittinen yhteislaulanto järjestön tiloissa ja sivistynyt siiderinjuonti keskellä päivää.

Ohjelmaan kuului myös tankotanssi, johon en osallistunut, koska olen enemmän jooganaisia. Ja koska minulla ei ollut sopivaa asustusta. Toimin siis dokumentoijana, mutta en nyt ala laittamaan julkiseksi toisten tankoapinointia, vaikka se toki ylevän sulava näky olikin.

Seuraavaksi suuntasimme Mieskuoron saunatiloihin!

Kaikki on ihan ines täs skenes



Ajattelin, että lopettaisin tähän hehkeään kuvaan minusta ja vaimomateriaalista


mutta ei me edes yhdessä olla näin korskeita: