Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ompelu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Desucon 2015

Tämän vuoden Desucon oli viime viikonloppuna.


Olin tehnyt Desua varten jo aiemmin esittelemäni kassin ja mekon, ja oli niiden aika loistaa. Silleen pian loppuun palavan lampun kirkkaudella.

Perjantaina jumitettiin ihan huolella ja tuuli oli hyytävän kylmä, joten kuvia hätäsesti kokoon kyhätyistä kostyymeistä ei oikeastaan ole, eikä sillä niin väliksikään. Sunnuntaina en edes ottanut kuvia, koska ei ollut oikeastaan mitään kuvattavaakaan. 
Lauantaihin onkin sitten tuhlattu enemmän filmiä kuin keskikokoisen valokuvaputiikin tarpeistosta löytyy.
Postaankin ne nyt vastoin tapojani erikoissuurena, läpikatsominen lienee niin vaivattomampaa.

Matkaan lähdettiin sinä Ju-On/Grudge/Kauna/whatever-elokuvan muijana, Turhapuron Uunona ja merirosvona.

Håpla.

Tai no ekaks piti lahnata.

Uuno ON numero yksi.

Pysähdyttiin ottamaan tässä kuvia, koska aina otetaan tässä kuvia.


"Ei, nainen! Impeyteni on vaarassa!"

Mitäpä luulette, että Turhapuron kassista löytyy?!

Metsän monimuotoinen asujaimisto tarjoaa tarkkasilmäiselle retkeilijälle paljon nähtävää.
(Kiskoin kaksi oksaa tukastani irti tämän jälkeen.)

Kapu ankkuroi itsensä. 

Möng, möng.

Täällä haisee silakka.
Sil-akka.

Naamassa parantamisen varaa.

Saatana. Nyt kyl. Kakarat pois nurmikoltani!

Ehkei enää kuumempaa vois kuvitella.

"Dead girls don't say no."
"...No."

Ihastuttava herrasmies. Kerrassaan.

Kapu kävi kokemassa paikallisen vesistön.
Märkää oli.

Asiaan kuuluu rappusissa ryömintä.


Joka oli muuten erinomaisen vaikeata ja pelottavaa.

Kobayashi-kunnnnn~

Uunon tsarmiin lämpiää frikitimmätkin tapaukset.
(Kehotan klikkaamaan suuremmaksi.)

tiistai 2. kesäkuuta 2015

Kayako, Kayako, Baby, You're so Crazy

Kuten viimeksi jo natisin, Desucon lähestyy.

Lauantain kostyymiksi tosiaan valikoitui Kayako Saeki, tuo Ju-On-elokuvien rappusissa rimpuileva korskea korisija.


Arvatkaapa, kuinka helppoa oli löytää ihan tavallinen valkoinen  mekko?
Se oli täysin mahdotonta.
Kiersin kaupat, kirpparit ja nettikaupat, mutta ei. Ostin pari tunikaa parilla eurolla, mutta ei ne nyt vaan toimineet.

Yritin viimeiseen asti välttyä siltä, että joutuisin tekemään itse mekon, koska en vaan uskonut, että kykenisin siihen, koska ikinä en ole sellaista tehnyt, enkä oikein edes tiennyt, mistä aloittaa.

Ostin silti kahdella eurolla kirpparilta valkoisen puuvillakankaan, joka saattoi olla lakana, tai joka saattoi olla pöytäliina.

Ja niin no.


Mekko siitä tuli.

Se on vähän kinkeä tisseistä, ja vähän suuri kaikkialta muualta, ja muutenkin saumat ja leikkaus vähän on mitä on, mutta mekko siitä tuli.

Ja eihän tästä mikään prinsessapuku ollut tarkoitus tullakaan, muija on haamu, ei siinä vissiin pari paskaa saumaa haittaa. Lisäksi kaikki epämääräisyydet voi kätevästi peittää tekoveren alle.

Kuvia mekosta päällä tullee sitten myöhemmin. Sitten kun kaikki epämääräisyydet on kätevästi peitetty tekoveren alle.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kangaskassi ja apinapoika

Desucon lähestyy taas, saatana.
Jotain piti keksiä päällepantavaa.
Olisko Kayako Saeki?
Olis.

Jossain pitäis kamoja kantaa.
Normiveska ei nyt ihan sovi.
Nyssäköitähän meillä riittää. 
Minäpäs modifioin nyssäkän vastaamaan tarpeitani.
Lähmästään siihen Kayakon poika Toshio kissoineen. 



Ihastuttava lapsi. Yhtä ihastuttava kuin lapset keskimäärin.

Olen onnekseni tässä välissä hankkinut ompelukoneen, jota pääsinkin nyt testaamaan. 
Minulla oli siis punainen nyssykkä, johon aioin toteuttaa suunnitelmani. Sen lisäksi ostin valkoisen halpistyynyliinan, josta ratkoin saumat auki. 

Seuraavaksi etsin sopivan kuvan tarkoitusperiäni silmälläpitäen internetistä, koska ei se itsesuunnittelu nyt aina vaan luonnistu.
Sopiva kuva. Kiitos ja anteeksi.
Sitä sitten suurennetaan sopivaksi, pistetään puoliso printtaamaan ja vedellään viivat valoa vasten. 
Köyhän miehen valopöytä, eli ikkunaan teipattu kuva ja sen päälle sijoiteltu kankaanpala toimivat tarpeeksi hyvin, kun kangastussilla jäljensin kuvan entiselle tyynyliinalle. Kahdesti, koska toiselle puolelle kans.

Sen jälkeen leikkasin kuvan muotojaan pitkin irti. 

- Tähän väliin jotain ähinää aiheesta "kuinka tää ompelukone toimii"-

Sitten pääsin ompelemaan. Olihan siinä omat haasteensa, ommella jännänmuotoista kuvaa ainoastaan yhdeltä sivulta auki olevaan kassiin, jossa on ärsyttävät kahvat, mutta onnistui se kuitenkin ihan suht jouhevasti.

Kuvausassistentti toimissaan.


Ja sama uudelleen.



Lopuksi kiinnitin vetoketjun, koska aion tosiaan käyttää tätä käsiveskan asemesta.
Ikinä en ole vetoketjua ommellut, mutta hyvinhän se siihen luikahti. Ei vaan meinannut älykkyys riittää, että miten sen toisen puolen saa laitettua, mutta kyllä siitäkin kääntelyllä ja nuppineuloilla selvittiin.

Jatkoa seuraa. Lopulta.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kissa pistoksissa

Sain joululahjaksi hupaisan Taito-Pirkanmaan Katti-huopaeläin-ompelupakkauksen.
Nyt jo sain aikaiseksi tehdä sen.

Apukatti.

Seurasin ohjeita mielestäni tarkasti, mutta tietty matkaan mahtui mutkia.
En esimerkiksi tajunnut, että pakkauksessa ollut huopa piti kääntää kaksinkerroin, jolloin siitä saa mirrin molemmat puolikkaat.

Tässä vaiheessa joku fiksumpi olisi kenties huomannut, että ompelee vain yhtä huopaa.

Saatoin muutaman epäsivistyneen ilmaisun päästää.
Ja sitten ostin lisää mustaa huopaa.
Ja tein saman homman toiseen kertaan, tällä kertaa kahdella huovalla.

Toinen apukatti.
Apukateista ei muuten sitten ole mitään hyötyä.

Lopulta sain kuitenkin kissan ommeltua umpeen ja täytettyä, jolloin saatoin aloittaa iloittelun, eli kirjomisen.
En olekaan koskaan sellaista tehnyt, joten uusien pistojen opettelu oli ihan hauskaa.

Kissa ikkunalla.

Toisin kuin oikea kissa, huopakissa on hiljaa eikä riko mitään.
Sanoisin, että tuotekehittely on oikein onnistunutta.

Kumpi on huopaa, kumpi on karvaa?
Kuka arvaa?

tiistai 2. syyskuuta 2014

Seikkailun Aamunkoitto

Desucon se oli tänäkin vuonna. (Tässä viime vuoden postaus aiheesta, pistäkäähän klikaten.)
Ja postaan tästäkin vaan kolme kuukautta myöhässä. Sellaista se joskus on :D

Mutta nyt on kuulkaas niin, että tämän postauksen myötä olen saanut hoidelluksi kaikki vanhat aiheet pois alta, joten seuraavaksi odotellaankin sitten sitä, että saan jotain aikaan.
No mutta eihän hätä ole lainkaan tämän näköinen, sillä muutama projekti onkin jo työn alla.
Ai ettei kukaan hätäillyt? No kappas, se on sitten vaihdettava vaan omat housut.

Asiaan!

Desu siellä jo paistatteli taivaanrannassa kesäkuun ensimmäisenä perjantaina, ja sinnehän me urheine seuralaisineni suuntasimme.

Urheat seuralaiset.

Perjantai oli melkoisen puoliperseilyn päivä, mitä cosplayhin tuli.
Kaappicosplay on ihan hyvä vaihtoehto silloin, kun ei vaan jaksata.

Hei vaan kaikki entiset ja tulevat työnantajat. 

Heitin siis päälleni Olkihattujen kapteenin Monkey D. Luffyn innoittamana yllä ja alla olevan asukokonaisuuden, mutta ei toivoakaan että olisin perseentynyt sen enempiä panostamaan. Juu arpi puuttuu. Juu punainen nauha hatusta puuttuu.
Tästä huolimatta Luffyn kanavointi on hauskaa, eihän kumisena merirosvona nyt erityisen vakavaa kerkiä olemaan.

Mr. Funslush <3

SEIKKAILEMAAAAAANNNNNN

Bilevene!

Ja koska nyt pääosiltaan käsityöblogin helmoissa tässä pyöritään, niin tokihan sitä kässääkin on luvassa.
Monet tekevät cosplay-asunsa itse, toiset hieman taitavammin kuin toiset. Minä kuulun juurikin siihen toiseen toiseen joukkoon.

Lauantai valkeni epävakaisena, mutta eihän se nyt mitään haitannut. Paitsi siinä vaiheessa kun vettä tuli kuin saavista kaataen ja olisi pitänyt siirtyä.
Sadesusää on eri sää~

Piraatteja! Piraatteja kaikkialla!

Tokihan siitä viimevuotisesta kuvasta piti saada toisinto.

Tosiaan, se käsityöosuus.
Tänä vuonna puvuksi valikoitui Nico Robinin Thriller Bark-asu.
Läysin tuon violetin mekkoasian Henkkamaukasta, Menkkahaukasta, alennuksesta. Ostin vähän (=paljon, jonkin verran tosin oli omasta takaa) pitsiä ja ompelin ne pääntiehen, hihansuihin ja helmaan.
Paikoin jälki on aika kamalaa, mutta ei tarkastella sitä sen lähempää. Minulta vain loppui aika kesken (vaikka taas niin ajoissa aloitin!), ja sormien lähes sietämättömäksi yltynyt nivelkipu ei antanut enää viimeistellä.

Ihan kauniisti ne silti lopulta asettuivat. Ne pitsit siis.

Hihat olisivat enää voineet olla hieman pitemmät, muutoinhan tuo on juuri täydellinen.

Sivistyneisyyshetki atari-gon parissa.

Sibeliustalossa oli meneillään jonkin sortin aarteenetsintä.

Lauantai on totutusti conipäivistä rankin, vaikka vältyttiinkin iltabileiltä tällä kertaa.
Ehkä tämän takia puhtia riitti näennäisesti vielä sunnuntaillekin.

Toisten nahoissa on kiva vierailla, mutta kaksi päivää riitti, ja saatoin viimeisen päivän kunniaksi normihomoilla itsenäni.

Mr. Funslush, how I love you~

Ostin tuon paidan edellisenä päivänä.
Ei mietitä mitä kaikkea Ehdottoman Tarpeellista lisäksi hankin. Jotenkin kummasti rahaa oli maanantaina vähemmän kuin perjantaina, en tajuu.

Nättiä hei.

Se siitä siis taas tänä vuonna!

Nyt lupaan pistää puikot heilumaan ja liimat haisemaan, että saan taas aihetta blogailla :3

maanantai 11. elokuuta 2014

Dammit, Janet!

Tänään muokkaamme mekosta istuvamman ilman saumojen ratkomista.

Ostin jossain vaiheessa kevättä paikalliselta eläinsuojeluyhdistyksen kirpputorilta mekon. En jaksanut kuitenkaan sovittaa sitä, vaikkei mekossa ollutkaan kokolappua, koska ajattelin että eiköhän tämä ole ihan sopiva.
Paitsi etten ajatellut, koska pelkäsin sen olevan liian pieni.

Kotona sovittaessa paljastuikin, etten olekaan niin sotanorsu kuin luulin, sillä mekkohan olikin aivan liian suuri. Arviolta numeron-pari liian suuri.

Just tollanen ihme kauhtana joka istuu huonosti. Njäh.

Yritin tässä vissiin tuoda esille että miten paljon väljää jää. Melkein onnistui.

Seuraava ongelmahan jo kolkuttelikin ovella.
Minulla kun ei edelleenkään ole ompelukonetta. Tai -taitoa.
Olin kuitenkin maksanut mekosta viisi euroa ja pidin siitä, joten eihän tässä nyt auttanut kuin keksiä jokin toinen ratkaisu.
Ja minähän keksin! Pienentäisin mekkoa siirtämällä nappeja!
Jumankekka, että sitä voi ihminen olla FIKSU.

Mekon omat napit olivat kuitenkin tylsät ja mustat, joten ajattelin, että ostanpa uudet.
Vierailin ihanassa Neppinapissa, jossa olikin nimensä mukaisesti nappeja vaikka kuinka. (Ei, tämä ei ole mainos, olen vain ilomielinen asiakas.)
Ostin tarvittavan määrän nappeja, sekä punaista nauhaa vyöksi.
Kotona huomasin, että napit ovat liian suuria.
Kävin ostamassa uudet napit, tällä kertaa vahingosta viisastuneena mallinapin kanssa.

Riipaisin ensin vanhat napit irti.
Sitten mallailin kunkin uuden napin oikealle paikalleen sovittamalla mekkoa ahkerasti ja merkkaamalla sopivat paikat kangastussilla, avomiehen autuaalla avustuksella <3 Kaipa senkin voisi jotenkin järkevämmin hoitaa, mutta eivät ne tussinjäljet juurikaan näy mustasta kankaasta.
Lienee tarpeetonta sanoa, että muutamalle napille ei yksi ompelukerta riittänyt...

Lopulta sain homman kuitenkin valmiiksi, ja vallan sievähän siitä tuli.
Toukokuussakin näköjään oli jo kelit sellaiset, että Vesijärvellä saattoi pitää pienet photoshootit.

Aye aye, kapteeni~

Jotenkin paljon raikkaamman näköinen noilla valkoisilla napeilla. Ja ne ovat ihan tarkoituksella noin vinosti.

Mä luulin ettei mun naama tuu tähän.

Ompelin uudet napit punaisella langalla vinkeysaspektin vuoksi.

Vedenneito könyää.

Vähän se jäi vielä liian suureksi, mutta tuolla vyöllä voi kiristää loputkin ylimääräiset piiloon. Pätee kantajaankin :3

Kuollut käsi, juurikasvu ja jalka-amputaatio - kuolematon kombo!

Ihan kätevä keino, jos ei ole taitoa tai halua saumojen aukomiseen ja ompeluun.

torstai 26. kesäkuuta 2014

May I say, that's a smashing blouse you have on

Olin jo pitempään katsellut Citymarketissa eräitä tyynyliinoja.
Mutta kun. En tarvinut niitä mihinkään. Hankalan muotoisia eivätkä sopineet oikein minnekään.
Mutta kun. Ihania.
Lopulta ne siirtyivät jo alelaariin, ja kaipailin niitä vielä enemmän.
Mutta kun. Mihin minä nyt tyynyliinoja?

Kunnes lopulta keksin, sillä olenhan itsejulistettu nero.
Minä teen niistä jotain muuta!

Taloudessamme oli tarvetta jonkinlaiselle laskujen- yms.-säilytyspaikalle, koska kaikki saamarin (avomiehen) lippulappuset vaeltelivat aina missä sattuu. (Itsehän kätken omani taidokkaasti tulostin-skanneri-kopiokone-asian kannen alle.)

Keksin siis yhdistää 1+6=4, ja tehdä tyynyliinasta laskutaskun!
Painelin Citymarketiin, ja sieltä löytyi alelaarista viimeinen tyynyliina eurolla.

Ei kai siinä sitten muuta kun tekemään. Eihän mulla mitään ompelukonetta ole, tai taitoa, mulla on vaan tarve laskutaskulle ja tyynyliina.

Tyynyliina oli muodoltaan sopivasti pitkulainen, joten purkasin sen osiin ja leikkasin etuosan kuvion vastaamaan takaosan leveyttä. Lisäksi leikkasin ylijääneestä etuosasta pari pikku taskua kuitteja ja lippulappusia varten.

Fotari vaan kaatuili, joten tässä vielä keskimääräistäkin paskempi kuva.
Sitten vaan ompelin saumoja joka paikkaan ja osaset kiinni toisiinsa. Siihen meni ihan pirusti aikaa ja vaivaa.

Takaa laskutasku on maailman rumin asia. Ompelin siihen kanttinauhalla ripustusnauhaa varten pidikkeet, mutta siitähän nyt ei tullut lasta eikä paskaa, kun seinälle ripustattessa laskutasku vaan rytistyi typerästi, sillä kangas ei ole erityisen tanakkaa.
Lopulta ompelin taakse pahvia. Kyllä, pahvia. Ja kiinnitin laskutaskun sinitarralla seinälle.
Toimii muutes tässä taloudessa täydellisesti, melkein kaikki villinä vellovat paperit ovat tiensä sinne löytäneet, eivätkä kissatkaan ole riipineet sitä alas.
Hah!

torstai 3. huhtikuuta 2014

Desudesudesu!

Kerran kesässä voi paljastaa powerlevelit ja harrastaa cosplayta.
Asun Lahdessa, ja täällä järjestetään Desucon, mikä on hirveän kätevää, koska ei sitä nyt kauemmaskaan jaksa lähteä 'conittamaan.

Viime kesänä, kesänä 2013, kulku siis jälleen suuntautui kohti satamaa, jossa Sibeliustalo oli melko vinkeän näköisen porukan valtaama.

Perjantaina pukeutuminen ei tätä seuruetta vielä huvittanut, mutta lauantaina meininki olikin ihan toinen.
Sunnuntaina saattoi hienoinen taisteluväsymys puskea läpi, mutta ei siitä sen enempää.

Itse päädyin Nico Robiniin One Piecestä, koska One Piece on hieno asia ja minulla on musta pitkä tukka jo valmiiksi (ja koska onhan Robin aika ihana). En minä tiedä, miksi vetelen näitä linkkejä eri lähteisiin, mutta kaipa asia nyt tulee selväksi, jos niitä jaksaa klikkailla auki. Sitä paitsi kätevällä arkeologillamme on ainakin tällä haavaa juurikin tuo New World-aikainen asukokonaisuus päällä tuolla OP-Wikissä.

Niin, se asu!
Minähän tein sen itse! Tai siis muokkasin olemassaolevista asioista itse, koska minulla ei ole ompelukonetta, eli en ala ostelemaan kankaita ja mittailemaan ja mitä niissä nyt pitää tehdä. Rouheesti vaan kun pistää menemään niin hyvä tulee.


Hameen ostin Kissakirpparilta hieman eri muodossa. Jouduin ratkomaan yhden ompeleen, irrottamaan jonkun kankaanpalasen kokonaan ja kiinnittämään sen uudelleen toiseen kohtaa, jotta saisin siitä tuollaisen kietaisuhame-tyyppisen. En toki ottanut mitään "ennen"-kuvaa, mutta onneksi osaan selittää. Erinomaisesti. Niin.
Kun ompelutyö oli tehty (on se kyllä tosi kämäsen näköinen jos läheltä katsoo, mutta piti sentään itsensä koossa), piirsin nuo kukat kangastusseilla, lukuunottamatta keskiöitä, jotka maalasin kangasvärillä ja annoin kuivua.
Lopuksi maalasin tuon vihreän lehvän kangasvärillä, annoin kuivua, ja silitin.
Väri ei kuitenkaan pysynyt kehuttavasti pesun jälkeen, mutta onneksi tämän sai tietää vasta kun 'coni oli jo ohi.


Tämä paita on myös muokattu jostain Citymarketin alelaarista löytyneestä rievusta.
Alunperin siinä oli pitkät hihat, joten ne piti leikata pois ja kääntää pienet "saumat" sisäpuolelle.
Sitten maalasin kukan kangasvärillä ja piirsin siihen ääriviivat kangastussilla.
Sen jälkeen poistin kauluksessa olleet napit ja kiinnitin vetoketjun. Vetoketjun voi kyllä avata kokonaan, mutta ei sieltä mitään kivaa löydy, koska paita on tuosta eteenpäin umpinainen.




Siinä vielä koko kyseenalainen komeus, jonka sain valmiiksi päivää ennen tapahtumaa, ja kahta päivää ennen kuin aioin pukua käyttää. Vaikka olin ihan varma että olin aloittanut ajoissa.

Eipä siinä sitten muuta kuin satamaa kohti, hop.

No okei, tämä on sateiselta perstailta, koska onhan Pikku-Veskun vesiurut nyt jotain ihan mahtavaa.

Lauantaina ei enää satanut, ja seikkailunnälkäiset piraatit tähystivät kohti merta.
Tai Vesijärveä.

Pirtsakat conittajat. Avomieheni on zombinpurema, ei suostunut leikkimään meidän kanssa samassa sarjassa.
Voin myös kertoa, että tuo ei ole Colaa. Kokonaan. 

Leikin kohtalolla. 

Vähän vois aina herkistellä kavereiden kesken. Puitteet on kyllä kauniit.

Porukkaa kuin pipoa. Ja Sibbe-talo itse.

Vihainen nainen rannalla.

Auringonlasku, ei nousu.

On tuo Desuilu kyllä aina nastaa. Nyt, kun seuraavaan olisi pari kuukautta aikaa, niin tässähän ehtisi hyvin suunnitella pukua ja tehdä sen vähemmällä kiireellä.
Mutta käykö niin?
Ei.
Mutta Ganbatte ne, eiks jeh?