maanantai 11. elokuuta 2014

Dammit, Janet!

Tänään muokkaamme mekosta istuvamman ilman saumojen ratkomista.

Ostin jossain vaiheessa kevättä paikalliselta eläinsuojeluyhdistyksen kirpputorilta mekon. En jaksanut kuitenkaan sovittaa sitä, vaikkei mekossa ollutkaan kokolappua, koska ajattelin että eiköhän tämä ole ihan sopiva.
Paitsi etten ajatellut, koska pelkäsin sen olevan liian pieni.

Kotona sovittaessa paljastuikin, etten olekaan niin sotanorsu kuin luulin, sillä mekkohan olikin aivan liian suuri. Arviolta numeron-pari liian suuri.

Just tollanen ihme kauhtana joka istuu huonosti. Njäh.

Yritin tässä vissiin tuoda esille että miten paljon väljää jää. Melkein onnistui.

Seuraava ongelmahan jo kolkuttelikin ovella.
Minulla kun ei edelleenkään ole ompelukonetta. Tai -taitoa.
Olin kuitenkin maksanut mekosta viisi euroa ja pidin siitä, joten eihän tässä nyt auttanut kuin keksiä jokin toinen ratkaisu.
Ja minähän keksin! Pienentäisin mekkoa siirtämällä nappeja!
Jumankekka, että sitä voi ihminen olla FIKSU.

Mekon omat napit olivat kuitenkin tylsät ja mustat, joten ajattelin, että ostanpa uudet.
Vierailin ihanassa Neppinapissa, jossa olikin nimensä mukaisesti nappeja vaikka kuinka. (Ei, tämä ei ole mainos, olen vain ilomielinen asiakas.)
Ostin tarvittavan määrän nappeja, sekä punaista nauhaa vyöksi.
Kotona huomasin, että napit ovat liian suuria.
Kävin ostamassa uudet napit, tällä kertaa vahingosta viisastuneena mallinapin kanssa.

Riipaisin ensin vanhat napit irti.
Sitten mallailin kunkin uuden napin oikealle paikalleen sovittamalla mekkoa ahkerasti ja merkkaamalla sopivat paikat kangastussilla, avomiehen autuaalla avustuksella <3 Kaipa senkin voisi jotenkin järkevämmin hoitaa, mutta eivät ne tussinjäljet juurikaan näy mustasta kankaasta.
Lienee tarpeetonta sanoa, että muutamalle napille ei yksi ompelukerta riittänyt...

Lopulta sain homman kuitenkin valmiiksi, ja vallan sievähän siitä tuli.
Toukokuussakin näköjään oli jo kelit sellaiset, että Vesijärvellä saattoi pitää pienet photoshootit.

Aye aye, kapteeni~

Jotenkin paljon raikkaamman näköinen noilla valkoisilla napeilla. Ja ne ovat ihan tarkoituksella noin vinosti.

Mä luulin ettei mun naama tuu tähän.

Ompelin uudet napit punaisella langalla vinkeysaspektin vuoksi.

Vedenneito könyää.

Vähän se jäi vielä liian suureksi, mutta tuolla vyöllä voi kiristää loputkin ylimääräiset piiloon. Pätee kantajaankin :3

Kuollut käsi, juurikasvu ja jalka-amputaatio - kuolematon kombo!

Ihan kätevä keino, jos ei ole taitoa tai halua saumojen aukomiseen ja ompeluun.

perjantai 1. elokuuta 2014

Fat bottomed girls they'll be riding today

No kyllä nyt taas, kun on olevinaan niin puuhakasta (ei oikeasti ole), ettei kerkiä edes blogia kirjoittaa. Saati että saisi aikaiseksi tehdä mitään uusia juttuja, joista blogata. Onneksi on vielä vanhoja varastossa, tämä toukokuulta. 
Hopsan.

Pyöräni Jorge on ehtinyt rempseään ikään, hänet taidettiin hankkia kun siirryin yläasteelle. Siitä on kauan. 
Jorge ei kenties enää ole nuoruutensa kukoistuksessa, mutta reippaasti me yhdessä vielä kitkutamme eteenpäin, vaikka molempien nivelet jo natisevatkin. 

Jorgeni tarvitsikin hieman kasvojenkohotusta, onneksi siis löysin krääsätaivas Tigeristä erinäisiä komisteita uskollisen kumppanini sievistystä varten. 

Tällä kun pirauttaa, niin tyypit todistetusti melkein tajuaa väistää.

Pinkit tähdet tippuvat taivaalta.

Jorge lähes kaikessa komeudessaan.

Kyllä nyt kelpaa ajella pitkin poikin Lahtiksen katuja kuulkaas!

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Sit on my face and tell me that you love me

Olin katsomassa sunnuntaina Monty Python Live (Mostly) -showta paikkakuntamme elokuvateatterissa.
En nyt ihan heti muista, milloin viimeksi on ollut niin hilpeää elokuvateatterissa.
Ei varmaan koskaan.

Jossain vaiheessa toukokuuta ystävälläni oli syntymäpäivät.
Ystäväni ei pidä Monty Pythonista.

Tein hänelle silti kortin.
Tein hänelle kortin myös siime vuonna, mutta kuvausvaiheen jälkeen kamerani Carlos luovutti kaiken ja poistui keskuudestamme.
Ystäväni lupasi ottaa kortistaan kuvan.
Mutta hän hukkasi kortin. Kadotti. Hävitti. Siirsi sen autuaammille askarrusmaille.
Se on nyt ex-kortti.

Tänä vuonna kaikki oli kuitenkin toisin.

Uusi kamerani Cardos uhkui ja puhkui intoa.

Mikään ei enää seissyt tielläni.

Paitsi etten ensin meinannut saada kuvaa ladattua koska Blogger ei tapansa mukaan ole tehtäviensä tasalla.




Ei mulla muuta.
Paitsi tämä:



tiistai 15. heinäkuuta 2014

Drive on Brink

Isäpappa täytti tuossa toukokuun alkupuolella vuosia.
Korttiahan tämä tällainen vaati, kun lahjoja ei kuulemma saanut tuoda. Paitsi sai se sitten KISS-kaljaa ja Fanipaloja, onhan minussa aina ollut hieman kapinallisen vikaa (ei oikeasti.).


Tri shutter card! On sillä ehkä joku suomenkielinenkin nimi! En minä tiedä!

Oli se vähän hankalaa kun on näin älyllisesti rajoittunut, mutta yhden paperisen harjoittelukappaleen jälkeen onnistuin virallisessa pahviversiossa liki ongelmitta. Pientä vaaraa ja muuta riskitekijää oli mukana, koska tuo vihreä pahvinpala oli ainut tarpeeksi suuri jäljellä oleva kappale tähän tarkoitukseen.
Haastetta lisäsi toki se, etten yhtään muistanut, millä nimellä näitä kutsuttiin, joten siinähän kaivelin sitten.


Koristelu sujuikin ihan mukavasti ja vallan kivahan sitä tulikin.
Taisi olla kuitenkin parinkin päivän projekti kun piti aina odotella että joku osanen kuivuu ennen seuraavien kiinnittämistä. Ei kannata siis ihan edellisenä iltana tämmöistä alkaa tekemään.




torstai 3. heinäkuuta 2014

I've told you a million times, do not exaggerate!

Olin toukokuun alussa vanhemmillani koiravahtina. Se oli aika tuskaista.
Kyseinen ajankohta sattui juurikin äitienpäivä-viikonlopuun, tai kuten minä sitä mielelläni kutsun, Euroviisu-viikonloppuun, joten tein äidilleni kortin. Jolla ei ole mitään tekemistä Euroviisujen kanssa.
Ja joskus musta tuntuu, että voisin päivitellä näitä juttuja vähän nopeammin.


Ja koska ko. kortista ei ole sen enempää kerrottavaa, laitan muutamia kuvia kyseiseltä vahtireissulta.

Kerberos itse.

Teennäisen jännityksen ylläpitämiseksi en kerro, mistä kuvat on otettu.
Keksijä saa keksiä. 

Kaupungin puistossa oli kai taidetta.
Narsissitkin kukkivat vielä.
Kirkko.
Joki. Mutta mikä joki se onkaan?! Voi pojat.
Loppuun vielä meidän missejen ulkoilutyylinäyte.




torstai 26. kesäkuuta 2014

May I say, that's a smashing blouse you have on

Olin jo pitempään katsellut Citymarketissa eräitä tyynyliinoja.
Mutta kun. En tarvinut niitä mihinkään. Hankalan muotoisia eivätkä sopineet oikein minnekään.
Mutta kun. Ihania.
Lopulta ne siirtyivät jo alelaariin, ja kaipailin niitä vielä enemmän.
Mutta kun. Mihin minä nyt tyynyliinoja?

Kunnes lopulta keksin, sillä olenhan itsejulistettu nero.
Minä teen niistä jotain muuta!

Taloudessamme oli tarvetta jonkinlaiselle laskujen- yms.-säilytyspaikalle, koska kaikki saamarin (avomiehen) lippulappuset vaeltelivat aina missä sattuu. (Itsehän kätken omani taidokkaasti tulostin-skanneri-kopiokone-asian kannen alle.)

Keksin siis yhdistää 1+6=4, ja tehdä tyynyliinasta laskutaskun!
Painelin Citymarketiin, ja sieltä löytyi alelaarista viimeinen tyynyliina eurolla.

Ei kai siinä sitten muuta kun tekemään. Eihän mulla mitään ompelukonetta ole, tai taitoa, mulla on vaan tarve laskutaskulle ja tyynyliina.

Tyynyliina oli muodoltaan sopivasti pitkulainen, joten purkasin sen osiin ja leikkasin etuosan kuvion vastaamaan takaosan leveyttä. Lisäksi leikkasin ylijääneestä etuosasta pari pikku taskua kuitteja ja lippulappusia varten.

Fotari vaan kaatuili, joten tässä vielä keskimääräistäkin paskempi kuva.
Sitten vaan ompelin saumoja joka paikkaan ja osaset kiinni toisiinsa. Siihen meni ihan pirusti aikaa ja vaivaa.

Takaa laskutasku on maailman rumin asia. Ompelin siihen kanttinauhalla ripustusnauhaa varten pidikkeet, mutta siitähän nyt ei tullut lasta eikä paskaa, kun seinälle ripustattessa laskutasku vaan rytistyi typerästi, sillä kangas ei ole erityisen tanakkaa.
Lopulta ompelin taakse pahvia. Kyllä, pahvia. Ja kiinnitin laskutaskun sinitarralla seinälle.
Toimii muutes tässä taloudessa täydellisesti, melkein kaikki villinä vellovat paperit ovat tiensä sinne löytäneet, eivätkä kissatkaan ole riipineet sitä alas.
Hah!

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Put a bit of sellotape on the fridge!

Korttipostaus luikautetaan tähän väliin.
Luiks.

Tänäkin vuonna veljeni tyttöystävineen viettivät syntymäpäiviään lähes identtisinä päivinä, paitsi sillä tavalla että ne olivat eri päivinä.

Kissakortteja ei ole tässä maailmassa koskaan liikaa.


Masa-kortti on alunperin osa Terho Peltoniemen Starat Landella-postikorttisarjaa.
Ja sitten sille tapahtui jotain.