Tuo linnunpönttö-asia oli avattava korttipohja, joka näytti vähän aneemiselta siltänään.
Pistin vähän väriä taustalle ja lisäsin muutaman tirpan etualalle.
Heti paljon kivempi, tuollainen puutarhainen fiilis oli ikään kuin hakusessaan.
Kultapossukerhon varasihteeri taustalla laatutarkastajana.
Välitila.
Ja sisältä.
Joskus voi mennä vaan vähän merta pitemmälle kalaan, ja tehdä siitä, mikä on jo olemassa, vähän kivempaa.
Tein kakun eilisille syntymäpäiväkesteilleni, ja se sai hyväksyvän (ja vähän ylikin) vastaanoton. Ilahduttavaa, sillä kyseessä oli ensimmäinen koskaan itse kokonaan tekemäni (= edellispäivänä apinan raivolla väännetty kokoillan projekti) kakku.
En muuten käyttänyt tuota ohjeen maitokahvijuomaa (en halunnut kakkuun mitään kahvin makua, koska yäh) kostutukseen, vaan tein minttukaakaota uittamalla piparminttuteepussia kylmässä kaakaossa. Hyvin toimii.
Puolitin ohjeen, koska en ollut varma vieraiden lopullisesta määrästä. Viimeisen palan tänään lohminut siippani tosin oli sitä mieltä, että olisi siitä kokonaisenkin voinut tehdä. Mutta luulen, että hän olisi voinut syödä loput kakusta, vaikka sitä olisi ollut jäljellä vielä toinenkin puolikas...
Tarvitsin, kertakaikkisen tarvitsin blingiä puhelimeeni.
Ylenpalttista koristelua kutsutaan myös nimellä decoden. Katsoin noita muita kuvia ja luulin olleeni jopa hillitty, mutta tarkempi tarkastelu osoitti tämän luulon turhaksi.
Hulluudella ei ole rajaa.
Koristelin saviruukkuja. Kyllä nyt kelpaa ryytimaalla pyllistellä.
Näihin ensimmäisiin maalasin ensin valkoisella pohjan. Sen jälkeen sudin päälle ainetta, joka saa aikaan halkeilevan ja kuluneen pinnan. Krakkelin kuivuttua maalasin vielä kertaalleen valkoisella, jotta aine alkaisi vaikuttaa ja lopputulos olisi halutun näköinen.
Seuraavat kaksi ruukkua decoupagesin lahjapapereilla. Ensimmäiseen käytin paloja vain yhdestä paperista, ja toiseen vallan villiinnyin käyttämään kahta erilaista paperia.
Viimeisten kanssa toimin niin, että maalasin ensin pohjan valkoiseksi, ja sitten leikkelin lahjapaperista irti ruusunkuvia, jotka kiinnitin maalattuun pintaan decoupage-lakalla. Ensimmäiseen leikkasin irti yhden suuren kuvan, ja toiseen muutamia pienempiä.
Melkoinen söötti-armadahan siitä taas tulikin. Oi onnea.
Koska ollaan vasta juhannuksen tällä puolen, sain tosiaan nyt jo istutettuakin näihin erilaisia yrttejä ja muita antimia, joiden sirkkalehtien pullahdettua esiin voidaan taas vain arvailla, että mitähän sieltä olikaan tulossa.
Olin tehnyt Desua varten jo aiemmin esittelemäni kassin ja mekon, ja oli niiden aika loistaa. Silleen pian loppuun palavan lampun kirkkaudella.
Perjantaina jumitettiin ihan huolella ja tuuli oli hyytävän kylmä, joten kuvia hätäsesti kokoon kyhätyistä kostyymeistä ei oikeastaan ole, eikä sillä niin väliksikään. Sunnuntaina en edes ottanut kuvia, koska ei ollut oikeastaan mitään kuvattavaakaan.
Lauantaihin onkin sitten tuhlattu enemmän filmiä kuin keskikokoisen valokuvaputiikin tarpeistosta löytyy.
Postaankin ne nyt vastoin tapojani erikoissuurena, läpikatsominen lienee niin vaivattomampaa.
Matkaan lähdettiin sinä Ju-On/Grudge/Kauna/whatever-elokuvan muijana, Turhapuron Uunona ja merirosvona.
Håpla.
Tai no ekaks piti lahnata.
Uuno ON numero yksi.
Pysähdyttiin ottamaan tässä kuvia, koska aina otetaan tässä kuvia.
"Ei, nainen! Impeyteni on vaarassa!"
Mitäpä luulette, että Turhapuron kassista löytyy?!
Metsän monimuotoinen asujaimisto tarjoaa tarkkasilmäiselle retkeilijälle paljon nähtävää.
(Kiskoin kaksi oksaa tukastani irti tämän jälkeen.)
Kapu ankkuroi itsensä.
Möng, möng.
Täällä haisee silakka.
Sil-akka.
Naamassa parantamisen varaa.
Saatana. Nyt kyl. Kakarat pois nurmikoltani!
Ehkei enää kuumempaa vois kuvitella.
"Dead girls don't say no."
"...No."
Ihastuttava herrasmies. Kerrassaan.
Kapu kävi kokemassa paikallisen vesistön.
Märkää oli.
Asiaan kuuluu rappusissa ryömintä.
Joka oli muuten erinomaisen vaikeata ja pelottavaa.
Arvatkaapa, kuinka helppoa oli löytää ihan tavallinen valkoinen mekko?
Se oli täysin mahdotonta.
Kiersin kaupat, kirpparit ja nettikaupat, mutta ei. Ostin pari tunikaa parilla eurolla, mutta ei ne nyt vaan toimineet.
Yritin viimeiseen asti välttyä siltä, että joutuisin tekemään itse mekon, koska en vaan uskonut, että kykenisin siihen, koska ikinä en ole sellaista tehnyt, enkä oikein edes tiennyt, mistä aloittaa.
Ostin silti kahdella eurolla kirpparilta valkoisen puuvillakankaan, joka saattoi olla lakana, tai joka saattoi olla pöytäliina.
Ja niin no.
Mekko siitä tuli.
Se on vähän kinkeä tisseistä, ja vähän suuri kaikkialta muualta, ja muutenkin saumat ja leikkaus vähän on mitä on, mutta mekko siitä tuli.
Ja eihän tästä mikään prinsessapuku ollut tarkoitus tullakaan, muija on haamu, ei siinä vissiin pari paskaa saumaa haittaa. Lisäksi kaikki epämääräisyydet voi kätevästi peittää tekoveren alle.
Kuvia mekosta päällä tullee sitten myöhemmin. Sitten kun kaikki epämääräisyydet on kätevästi peitetty tekoveren alle.
Sitä sitten suurennetaan sopivaksi, pistetään puoliso printtaamaan ja vedellään viivat valoa vasten.
Köyhän miehen valopöytä, eli ikkunaan teipattu kuva ja sen päälle sijoiteltu kankaanpala toimivat tarpeeksi hyvin, kun kangastussilla jäljensin kuvan entiselle tyynyliinalle. Kahdesti, koska toiselle puolelle kans.
Sen jälkeen leikkasin kuvan muotojaan pitkin irti.
- Tähän väliin jotain ähinää aiheesta "kuinka tää ompelukone toimii"-
Sitten pääsin ompelemaan. Olihan siinä omat haasteensa, ommella jännänmuotoista kuvaa ainoastaan yhdeltä sivulta auki olevaan kassiin, jossa on ärsyttävät kahvat, mutta onnistui se kuitenkin ihan suht jouhevasti.
Kuvausassistentti toimissaan.
Ja sama uudelleen.
Lopuksi kiinnitin vetoketjun, koska aion tosiaan käyttää tätä käsiveskan asemesta.
Ikinä en ole vetoketjua ommellut, mutta hyvinhän se siihen luikahti. Ei vaan meinannut älykkyys riittää, että miten sen toisen puolen saa laitettua, mutta kyllä siitäkin kääntelyllä ja nuppineuloilla selvittiin.