Sain joululahjaksi hupaisan
Taito-Pirkanmaan Katti-huopaeläin-ompelupakkauksen.
Nyt jo sain aikaiseksi tehdä sen.
 |
Apukatti. |
Seurasin ohjeita mielestäni tarkasti, mutta tietty matkaan mahtui mutkia.
En esimerkiksi tajunnut, että pakkauksessa ollut huopa piti kääntää kaksinkerroin, jolloin siitä saa mirrin molemmat puolikkaat.
 |
Tässä vaiheessa joku fiksumpi olisi kenties huomannut, että ompelee vain yhtä huopaa. |
Saatoin muutaman epäsivistyneen ilmaisun päästää.
Ja sitten ostin lisää mustaa huopaa.
Ja tein saman homman toiseen kertaan, tällä kertaa kahdella huovalla.
 |
Toinen apukatti. Apukateista ei muuten sitten ole mitään hyötyä. |
Lopulta sain kuitenkin kissan ommeltua umpeen ja täytettyä, jolloin saatoin aloittaa iloittelun, eli kirjomisen.
En olekaan koskaan sellaista tehnyt, joten uusien pistojen opettelu oli ihan hauskaa.
 |
Kissa ikkunalla. |
Toisin kuin oikea kissa, huopakissa on hiljaa eikä riko mitään.
Sanoisin, että tuotekehittely on oikein onnistunutta.
 |
Kumpi on huopaa, kumpi on karvaa? Kuka arvaa? |