lauantai 10. lokakuuta 2015

Organisaatioratkaisu askartelijoille

Törmäsin yksi päivä internetissä tällaiseen kauhean kätevän näköiseen tapaan säilyttää skräppipapereita ja muuta askartelusälää.
Varastin siis idean itsellenikin, koska askartelulaatikkoni ei ole erityisen sievässä ja järjestelmällisessä kuosissa.

Ostin Suomalaisesta Kirjakaupasta tällaisen 40 muovitaskun kansion, maksoi vitosen verran.
(Nämä kuvat on nyt jotenkin ihan järkkykakkoja, yritetään kestää.)


Sitten tein siitä kivemman näköisen lisäämällä selkämykseen selvityksen siitä, mitä kansio sisältää, jos joskus esimerkiksi saan muistinmenetyksen.


Kanteen tein hupaisan puujalkavitsin, jonka voi oman lasinsa kuvainnollisesta täyttöasteesta tulkita miten parhaaksi näkee.


Ja sisälle sulloin kaiken mikä sopivalta tuntui.


Muovitaskut olivat odotettua lärpympiä, joten laitoin niihin sisälle tavallisia valkoisia A-nelosia.


Eivät ne tavarat vieläkään ihan kauhean kauniisti ole, mutta on tämä huomattavaa parannusta aiempaan, ja nyt erilaiset tarvikkeet löytynevätkin helpommin.