perjantai 21. marraskuuta 2014

Boleron metamorfoosi

Minun piti neuloa itselleni bolero.
Tähän malliin.
Kyynärpäiden väli mitattiin, silmukat laskettiin, työ aloitettiin.
Kyllä siinä muutama viikko epätaisesti paahtaessa meni, mutta en osannut epäillä mitään.
Kunnes.
Se päivä koitti, jolloin pukimeni oli valmis.
Ja mitäs helvettiä.
Sehän oli aivan liian leveä.

No ei tullu lasta eikä paskaa, ei.

En ollut siis järin tyytyväinen, koska halusin boleron, en mitään hemmetin... mikä toi nyt on.
Muutama viikko meni asiaa sulatellessa, kunnes keksin, että tästähän saisi hartiahuivin.
Tai en niinkään keksinyt, vaan laitoin sen harteilleni. Ja havaitsin, että kiinnityssysteemi voisi olla näpsäkkä lisä.

Vähän nyt silti arveluttaa.

Ostin siis nappeja. Ja sitten ne jaksanut tehdä aikoihin asialle mitään.
Kunnes sitten lopulta. Integroin napin kiinni shaaliini ja ketjusilmukoin virkkasin lenksun.

Sitten alkoi jo vähän hymyilyttää.

Ja ihan kiva ja melkein käyttökelpoinen tekele siitä lopulta tussahti. Jeejee.

Kattokaa ny.

No näyttäähän se edelleen etelä-amerikkalaisten panhuilun soittajien poncholta, mutta en mä tiedä onko se niin paha. Lähdenpä tästä siis instrumenttiostoksille, piupau! (No oikeesti en mee mihinkään koska oon kipee ja mistä täältä ees saa panhuiluja. Kaunaritkin alkaa.)

tiistai 11. marraskuuta 2014

Bubble Trouble

Tässä on nyt ollut jos jonkinlaista synttäriä ja muuta kekkeriä, ja minähän olen puurtanut intoa pinkeenä.
Tai siis silleen laiskan letkeesti.

Kortithan nyt toki on itsestäänselvä asia, niitä on saajilleen toimitettu kaksin kappalein.

Kortti nro 1.

Kortti nro 2.

Vähemmän itsestäänselvä asia on saippua, jota myös olen tehnyt. Tai siis sulattanut valmista massaa ja lisännyt siihen väriä ja hajua, koska sain tarveaineet kesemmällä, ja kuka nyt ei saippuaa käyttäisi.
Ihan kaikkia yritelmiä nyt ei ole lahjaksi asti tohtinut antaa, mutta ne ovatkin sitten luikahtaneet omaan käyttöön.


tiistai 4. marraskuuta 2014

Pumpkins Scream in the Dead of Night


Avomiehen herkkien käsien jälkeä tämä.

Askartelin itselleni luurankoasun lauantaina alle kahdessa tunnissa, koska sitä tarvittiin juuri silloin. 
Siitä huolimatta, että tieto Halloween-bileistä oli leijunut ilmassa jo pitempään. Mutta ei voi aina kaikkea tajuta ajoissa. Kuten, että vaatteetkin tarvitsee. 

Tein siis nopealla aikataululla pikaisesti itselleni kostyymin. Koska lauantai oli pyhäinpäivä, kaikki tarvittava löytyi kaapeista. 

Eläissäni en ole maistanut näin hyvää Bloody Marya.
Mutta minähän olen kuollut!
Yo ho ho ho! Luuhuumoria~

Jos siis sinullekin iskee äkillinen luurankostyymin tarve, ei mitään hätää, sillä minä olen täällä!
Tämä on siis tosiaan "aikaa ei kerrassaan ole ylimääräiseen"-versio. 

Tarvikkeet:
  • kangasväriä (ei värillä väliä, mutta jos haluaa olla tylsä, niin valkoinen)
  • tuputin, jolla kangasväri painellaan tekstiilille
  • yläosa (tässä tapauksessa musta toppi)
  • alaosa (tässä tapauksessa mustat legginsit)
  • paperia (tavallinen A4 toimii hyvin)
  • kynä
  • sakset ja/tai mattoveitsi
  • internet
  • teippiä
  • alusta kangasväriä varten (esim. kertakäyttölautanen, itse lähdin pahvinen muffinsivuoka-linjalle)
  • sanomalehteä

Maksa tuhoutuu jos jatkan tämän juomista.
Vaikkei minulla sellaista olekaan!
Yo ho ho ho! Luuhuumoria~

Toimintaohjeet:

Toppi:
  1. Googleta raivoisasti "ribcage stencil", kunnes löydät mieleisesi.
  2. Suurenna kuvaa tarpeeksi, että se mahtuu A4-paperille pystytasoon.
  3. Aseta paperi näytölle ja piirrä kuva läpi. (Huomautan, että koska minulla on pöytäkone ja suuri näyttö, tämä lienee helpompaa kuin läppärillä tai tabletilla operointi. Kuvanhan voi myös tulostaa, jos siihen löytyy tarvittava välineistö.) Tällä metodilla tulee tällaselle napakan M-kokoiselle sopiva luukehikko.
  4. Leikkaa saksin tai mattoveitsin piirtämäsi kuvio irti. (Voit myös käyttää kuvan tallentamiseen jotakin kestävämpää kuin paperi, jos näitä haluaa tehtailla useammankin. Paperi nääs kestää tasan sen yhden kerran.)
  5. Asettele yläosa sopivalle alustalle (esim. keittiönpöytä, joka ehkä kannattaa suojata jotenkin), ja laita paidan väliin sanomalehteä (jottei takapuolelle tule väriä, höpsö!).
  6. Asettele leikelty paperi, nyt sabluuna, valitsemasi yläosan päälle sopiville kohdin ja teippaa se kiinni parista kohtaa.
  7. Puristele kangasväri alustalleen.
  8. Ota tuputtimella kangasväriä ja ala tupsutella sitä sabluunan muodostamasta kuviosta paidalle.
  9. Kun olet valmis, irrota sabluuna varoen ja laita paita kuivumaan jonnekin, minne ei pääse lemmikkieläimiä tai lapsia.
  10. Silitä kangasväri kuivuttuaan kiinni.

Ystävyys lämmittää sydäntäni.
Mutta eihän luurangolla ole sydäntä!
Yo ho ho ho! Luuhuumoria~

Legginsit:
  1. Pistä avomies ajanpuutteen vuoksi piirtämään reisi-, polvi- ja sääriluut. (Tämä on fiksua tehdä siten, että liittää kaksi paperia päällekkäin, niin saa samalla kertaa oikealle ja vasemmalle jalalle symmetriset sabluunat. Tähänkin meni A4-paperit per jalka per luu, plus polvilumpo erikseen. Näin siis minun 177-senttiselle ruholleni, näitä kandee mittailla omiin ulottuvuuksiin sopiviksi.) 
  2. Toista kohdan "Toppi" artiklat 4-10. (Poikkeuksena kohdan 5 "yläosa". Laita siihen se alaosa. Noin. Just. Hyvä.)
Kangasvärithän voi hätätilassa kuivatella myös föönillä, jos ei kerkeä odotella että ne kuivuvat itsekseen. 
Ja tuo korskea hame oli kaverilta lainassa. Se oli tuollainen jo ennen kuin puin sen.

Kävisikö pieni pikkarinvilautus?