lauantai 27. syyskuuta 2014

Pucker up for heaven's sake

Nyt ollaan kyllä niin kutsutulla jännän äärellä, koska viimein bloggaan reaaliajassa.
Tai no melkein, tämä kun valmistui eilen. Mutta ei sentään kuukausia sitten.

Avomieheni tietokonetuolin selkämys oli erään karvaisen hajunlähteen toimesta revitty paikoin niin pahoin, että ranka jo paistoi.

Kyllä on kaunis ja mystinen eläin, kissa.

Ajattelin siis, että minäpäs neulasen tässä nyt joutessain uuden päällyksen.
Juu ei pitäisi olla vaikeaa eikä aikaavievää.
Juu eipä.

Aikaa meni, hermot meni, niskat meni.
Mutta tulipahan valmista.
On kyllä neulominen rentouttava harrastus. Perkele.

Edestä. Tai selän takaa. Miten sen nyt ottaa.

Tällä kuvalla ei ole mitään informaatioarvoa.
Laitoin sen vain koska sieltä voi bongata tärkeilevän kissaeläimen varjon.
Ja siitä vielä vähän, pum.

Ja arvatkaapa vaan, onko tuota nyt jo ehditty vähän riipiä. Ei sentään vielä risaksi asti, mutta sekin päivä koittanee vielä. Kohta lähtee naukuva lähetys liimatehtaalle.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Seikkailun Aamunkoitto

Desucon se oli tänäkin vuonna. (Tässä viime vuoden postaus aiheesta, pistäkäähän klikaten.)
Ja postaan tästäkin vaan kolme kuukautta myöhässä. Sellaista se joskus on :D

Mutta nyt on kuulkaas niin, että tämän postauksen myötä olen saanut hoidelluksi kaikki vanhat aiheet pois alta, joten seuraavaksi odotellaankin sitten sitä, että saan jotain aikaan.
No mutta eihän hätä ole lainkaan tämän näköinen, sillä muutama projekti onkin jo työn alla.
Ai ettei kukaan hätäillyt? No kappas, se on sitten vaihdettava vaan omat housut.

Asiaan!

Desu siellä jo paistatteli taivaanrannassa kesäkuun ensimmäisenä perjantaina, ja sinnehän me urheine seuralaisineni suuntasimme.

Urheat seuralaiset.

Perjantai oli melkoisen puoliperseilyn päivä, mitä cosplayhin tuli.
Kaappicosplay on ihan hyvä vaihtoehto silloin, kun ei vaan jaksata.

Hei vaan kaikki entiset ja tulevat työnantajat. 

Heitin siis päälleni Olkihattujen kapteenin Monkey D. Luffyn innoittamana yllä ja alla olevan asukokonaisuuden, mutta ei toivoakaan että olisin perseentynyt sen enempiä panostamaan. Juu arpi puuttuu. Juu punainen nauha hatusta puuttuu.
Tästä huolimatta Luffyn kanavointi on hauskaa, eihän kumisena merirosvona nyt erityisen vakavaa kerkiä olemaan.

Mr. Funslush <3

SEIKKAILEMAAAAAANNNNNN

Bilevene!

Ja koska nyt pääosiltaan käsityöblogin helmoissa tässä pyöritään, niin tokihan sitä kässääkin on luvassa.
Monet tekevät cosplay-asunsa itse, toiset hieman taitavammin kuin toiset. Minä kuulun juurikin siihen toiseen toiseen joukkoon.

Lauantai valkeni epävakaisena, mutta eihän se nyt mitään haitannut. Paitsi siinä vaiheessa kun vettä tuli kuin saavista kaataen ja olisi pitänyt siirtyä.
Sadesusää on eri sää~

Piraatteja! Piraatteja kaikkialla!

Tokihan siitä viimevuotisesta kuvasta piti saada toisinto.

Tosiaan, se käsityöosuus.
Tänä vuonna puvuksi valikoitui Nico Robinin Thriller Bark-asu.
Läysin tuon violetin mekkoasian Henkkamaukasta, Menkkahaukasta, alennuksesta. Ostin vähän (=paljon, jonkin verran tosin oli omasta takaa) pitsiä ja ompelin ne pääntiehen, hihansuihin ja helmaan.
Paikoin jälki on aika kamalaa, mutta ei tarkastella sitä sen lähempää. Minulta vain loppui aika kesken (vaikka taas niin ajoissa aloitin!), ja sormien lähes sietämättömäksi yltynyt nivelkipu ei antanut enää viimeistellä.

Ihan kauniisti ne silti lopulta asettuivat. Ne pitsit siis.

Hihat olisivat enää voineet olla hieman pitemmät, muutoinhan tuo on juuri täydellinen.

Sivistyneisyyshetki atari-gon parissa.

Sibeliustalossa oli meneillään jonkin sortin aarteenetsintä.

Lauantai on totutusti conipäivistä rankin, vaikka vältyttiinkin iltabileiltä tällä kertaa.
Ehkä tämän takia puhtia riitti näennäisesti vielä sunnuntaillekin.

Toisten nahoissa on kiva vierailla, mutta kaksi päivää riitti, ja saatoin viimeisen päivän kunniaksi normihomoilla itsenäni.

Mr. Funslush, how I love you~

Ostin tuon paidan edellisenä päivänä.
Ei mietitä mitä kaikkea Ehdottoman Tarpeellista lisäksi hankin. Jotenkin kummasti rahaa oli maanantaina vähemmän kuin perjantaina, en tajuu.

Nättiä hei.

Se siitä siis taas tänä vuonna!

Nyt lupaan pistää puikot heilumaan ja liimat haisemaan, että saan taas aihetta blogailla :3