Everybody needs somebody to love

Viime vappuna vanhempani juhlistivat 30-vuotishääpäiväänsä.
Tein siis heille pramean kortin, johon käytin sinistä, joka on oletettavasti äitini lempiväri, sekä helmiä ja helmiäistä, helmihääpäivästä kun oli kyse.

Tässä muuten oiva osoitus näistä minun kuvausjärjestelyistäni. Tämä nimittäin nojaa pikkukissaan. Ehdin tämän yhden otoksen nappaista, jonka jälkeen Neiti Nakkia ei enää kiinnostanut.

Friday, friday, gotta get down on friday

Synttärikortteja!
En tehtaile kortteja roppakaupalla sellaisella "tehtailenpa nyt kortteja roppakaupalla ja lahjoittelen niitä sitten sopivan tilaisuuden tullen" -mentaliteetilla, vaan askartelen kullekin saajalle aina mielestäni hänen omalleen tyylilleen sopivan kortin. (Joulukortteja lukuunottamatta, mutta niitä nyt pitääkin lähettää bulkeissa, siinä kun syntymäpäiviä on ripoteltu pitkin vuotta.) Ei sillä, että sellaisessa toimintatavassa olisi jotain vikaa, mutta minä en vaan osaa. Liikaa päätöksiä yhdelle kertaa, ei pysty.

Nämä siis ovat viimevuotisia, sillä etenen edelleen jonkinmoisessa aikajärjestyksessä, käsityöharrastus kun alkoi ennen käsityöblogia.

Avomieheni helmikuinen syntymäpäiväkortti. Ei tämä ehkä ihan hänen tyyliään ole, mutta koska se meni meidän keittiöön, joka on ikuisen söpöistämisprojektin uhri, niin pitihän siitä nyt tehdä vähän sievä.

Syntymäpäiväkortti veljelleni, joka täytti ja täyttää vuosia huhtikuussa. Nää perhoset alkaa tulla multakin korvista ulos, kiitos kysymästä. 

Synttärikortti veljeni tyttöystävälle. He ovat nerokkaasti ajoittaneet syntymäpäivänsä vain päivän erotukselle toisistaan.

C niinkuin Seppo

Eräänä kertana sikisi tarve saada askarrella jotain, heti. Humalatilalla saattoi olla tekemistä asian kanssa. En tiedä mitä se kertoo ihmisestä, kun se haluaa askarrella kännissä.
Tämä rasia taiteltiin ensin pahvista, minä taisin tehdä kannen ja siippa alaosan. Sen jälkeen nättejä papereita ja perhosia päällysteeksi, ja lähes käyttökelpoinen esine oli valmis. Myöhemmin se vakiinnutti asemansa korurasiana, joka tosin pikkukissalla on pahana tapana lätkiä auki aika ajoin.
Kissoista puheenollen, kyllä, Taistelulaiva Potemkin toimii rasian kuvausalustana.

PONPONPON

Kun neulomisen kammosta on yli päässyt, niin siitä riemustahan ei sitten meinaa loppua tullakaan.
Avomieheni oli pipon tarpeessa, joten tein hänelle sellaisen. Ensimmäiseksi pipokseni ja ensimmäisiksi neulontatöikseni siitä tuli ihan oikean pipon näköinen! Ja sitä voi pitää päässä. Lasken nämä suuriksi onnistumisiksi.

Tässä mallina toimii Suurkomentaja Pömpelström, mikä ei ehkä ihan anna oikeaa kuvaa pipon mittasuhteista, mutta despoottimme ei sallinut muita toimintatapoja.

BOHBO no. 5

Piti nyt saada koristella suolakurkkupurkki, paitsi että tuo saattaa yhtä hyvin olla punajuuripurkki. Eihän siitä kannesta kuitenkaan sitä hajua pois saa, joten sinne kannattaa laittaa jotain syötävää, kuten pieniä vaahtokarkkeja, joita ei sitten tule syötyä koska ne haisee suolakurkulle tai punajuurelle.

Kawaii as fuck

Minulla on tavoitteena tehdä meidän keittiöstä niin söpö, että tulee sokerioksennus kun sinne astuu.

Matkaa on vielä, mutta en anna sellaisen lannistaa. Toteutan tavoitettani paitsi ostelemalla kaupasta kaikkea Ehdottoman Tarpeellista (vihaan krääsää, joten melkein kaikelle täytyy olla jonkinlainen käyttötarkoitus [jonka voi tarpeen tullen keksiä myöhemminkin]), myös askartelemalla. 

Duunailin siis pari tällaista pikku tauluntapaista, materiaaleina lahjakassit, pahvi ja lahjapaperi. 

Let's doing!

Voisin nyt aloittaa tämän bloggailun esitellen ensin vanhoja luomuksiani, jolloin voidaan kollektiivisesti ihailla tapahtunutta olematonta kehitystä. Yritän edetä kronologisesti, mutta saattaa hyvinkin olla, että näin ei ihan ole. Samapa tuo.

Aloitin neulomisen reilu vuosi sitten, koska alkoi ärsyttää se, etten osannut. Olin ala-asteella puukäsitöissä, koska rättikässän luokassa haisi pahalle, enkä oikein pitänyt opettajasta. Yläasteelle siirryttyä minut ja pari muuta kaveria siirrettiin automaattisesti tekstiilikäsitöihin, koska olimme tyttöjä. Siellä iskettiin puikot käteen ja käskettiin neuloa sukat. Sehän meni just ku Strömsössä.

Vuosia ja vuosia myöhemmin päätin siis kuitenkin, että haluan osata neuloa. Opettelin kaiken alusta asti itse, ja ensitöikseni aloin tehdä kaulaliinaa, koska paskaaks sitä muutakaan. Tuhansia silmukoita ainaoikein-neuletta, lukuisia erheitä ja pitkän aikaa myöhemmin sain työn valmiiksi.

Mannekiini-Chopper

Juu, ei se ole erityisen nätti, mutta ihan käyttökelpoinen, ja pääsin yli neulomisen tuskastani.

No niin.

Oho, tein blogin.
Tai oli se jo olemassa, mutta nyt sain aikaiseksi tehdä sille jotain.
Tulipas söpö.
Pidän söpöstä.

Tämä on siis pääpiirteittäin käsityöblogi. En ole koskaan ollut erityisen käsityöorientoitunut yksilö.
Mutta ei se haittaa. Teen lähinnä tarpeeseen, todelliseen tai keksittyyn, joten tuotteliaisuuteni ei ole hämmästyttävä. Siksi mukaan saattaa pullahdella muutakin, mutta pääpainollisesti haluan pitää blogin sisällön puuhasteluissani.

En osaa (toistaiseksi!) virkata, otan paskoja kuvia, unohdan varmaan tägätä puolet posteista, meillä on kaksi kissaa ja mulla ei ole erityisen hyvä maku minkään suhteen.

Niijjettä moi.