Kangaskassi ja apinapoika

Desucon lähestyy taas, saatana.

Jotain piti keksiä päällepantavaa.

Olisko Kayako Saeki?

Olis.

Jossain pitäis kamoja kantaa.

Normiveska ei nyt ihan sovi.

Nyssäköitähän meillä riittää. 

Minäpäs modifioin nyssäkän vastaamaan tarpeitani.

Lähmästään siihen Kayakon poika Toshio kissoineen. 

Ihastuttava lapsi. Yhtä ihastuttava kuin lapset keskimäärin.

Olen onnekseni tässä välissä hankkinut ompelukoneen, jota pääsinkin nyt testaamaan. 

Minulla oli siis punainen nyssykkä, johon aioin toteuttaa suunnitelmani. Sen lisäksi ostin valkoisen halpistyynyliinan, josta ratkoin saumat auki. 

Seuraavaksi etsin sopivan kuvan tarkoitusperiäni silmälläpitäen internetistä, koska ei se itsesuunnittelu nyt aina vaan luonnistu.

Sopiva kuva. Kiitos ja anteeksi.

Sitä sitten suurennetaan sopivaksi, pistetään puoliso printtaamaan ja vedellään viivat valoa vasten. 

Köyhän miehen valopöytä, eli ikkunaan teipattu kuva ja sen päälle sijoiteltu kankaanpala toimivat tarpeeksi hyvin, kun kangastussilla jäljensin kuvan entiselle tyynyliinalle. Kahdesti, koska toiselle puolelle kans.

Sen jälkeen leikkasin kuvan muotojaan pitkin irti. 

- Tähän väliin jotain ähinää aiheesta "kuinka tää ompelukone toimii"-

Sitten pääsin ompelemaan. Olihan siinä omat haasteensa, ommella jännänmuotoista kuvaa ainoastaan yhdeltä sivulta auki olevaan kassiin, jossa on ärsyttävät kahvat, mutta onnistui se kuitenkin ihan suht jouhevasti.

Kuvausassistentti toimissaan.

Ja sama uudelleen.

Lopuksi kiinnitin vetoketjun, koska aion tosiaan käyttää tätä käsiveskan asemesta.

Ikinä en ole vetoketjua ommellut, mutta hyvinhän se siihen luikahti. Ei vaan meinannut älykkyys riittää, että miten sen toisen puolen saa laitettua, mutta kyllä siitäkin kääntelyllä ja nuppineuloilla selvittiin.

Jatkoa seuraa. Lopulta.

Valokuva-albumin uusi ilme

Reipastuin kerrankin laittamaan vanhoja valokuvia kansioon. Äitini antoi minulle albumin, jota hän oli täytellyt elämäni alkutaipaleilta noin 12-vuotiaaksi saakka. Survoin siihen lisää kuvia hataroilta teinivuosiltani, mutta albumista loppuivat sivut kuitenkin kesken. Tämä kaikki kertonee meidän perheen suunnattomasta innosta laittaa valokuvia albumeihin.
No mutta kuitenkin ja juuri siksi, ostin uuden valokuvakansion.

Sininen.
Ei.

Joka oli vähän tylsä.

Mutta ei se mitään, sillä minähän ratkaisin asian.
Liimasin kanteen kolmea erilaista paperia erilaisin leikkauksin, painoin neljännelle musteella sanan "valokuvia" ja liimasin senkin. Lopuksi reunustin viimeisimmän paperin koristereunuksin, jota lisäsin myös kannen reunaan, ja kaksipuoliteippasin ruskeaa satiininauhaa päälle.

Aikaa tähän meni kuitenkin odotettua enemmän, koska olen paitsi laiska, liimojen piti antaa kuivua painon alla jonkin aikaa, jotta jälki ei jää ruttuiseksi.

Takapuolella läksinkin sitten hurjastelemaan. Liimasin jämäpaloja takakannen peitoksi toivoen, että ne riittävät. No eivät ne ihan joka millimetrille riittäneet, mutta onneksi oli liimattavia koristereunuksia.

Nyt kun vielä saisi ne loput valokuvat laitettua tänne...