Se vietti vuosia askartelukorin pohjalla, odottaen että se pääsisi jonain päivänä täyttämään tehtävänsä kuvanpitimenä.
Kehys oli kuitenkin ruma, ja se alkoi jo menettää toivoaan siitä, että se koskaan saisi toteuttaa tarkoituksensa.
Päivä päivältä sen maailma musteni, sillä päivät seurasivat toisiaan, ja kehys vain odotti.
Kunnes jokin päivä koitti.
Kehys nostettiin askartelukorista.
Kehys oli innoissaan. Se näki viimein valon!
Miten kauniisti päivä paistoikaan.
Pian kehykselle kuitenkin tapahtui jotain odottamatonta. Sen lasi ja taustalevy irrotettiin, ja sen päälle alettiin sutia jotakin. Miten tahmaista! Pian sutiminen kuitenkin loppui, ja kehys nostettiin katseiden ulottumattomiin.
Se huolestui, sillä oliko tämä taas vain uusi paikka, jonne se sysättiin piiloon odottamaan? Vai oliko tämä kenties sen lopullinen tuho?
Pian kehys kuitenkin nostettiin uudelleen näkyville.
Ja taas sen päälle tuhrittiin sitä ällöttävää väriainetta!
Tälläkään kertaa operaatio ei kestänyt kauaa, ja kehys vietiin taas samaan paikkaan, jossa se oli odottanut äskenkin.
Yö laskeutui.
Aamu nousi.
Kehys odotti.
Sitten.
Kehys otettiin korkeasta piilopaikastaan ja vietiin taas sinne, missä sen päälle oli tahrittu sitä kamalaa väriä. Joka nyttemmin oli kuivunut sen pinnalle, kehys ilokseen huomasi.
Pian se havaitsi olevansa uuden tieteellisen salakokeen uhri. Sen päälle aseteltiin jotain kummallisia pieniä nypylöitä, jotka kiinnitettiin sen pintaan jollakin väriainettakin tahmeammalla aineella!
Ja taas kehys vietiin korkeaan piiloonsa.
"Mitä tämä oikein on?" se mietti.
Lisäksi nypylätkin olivat tulleet jäädäkseen, sillä seuraavaksi kehys joutui keimailemaan erilaisten paperinäytteiden edessä kuin mikäkin kehyskaupan uhri.
Toimittuaan tarpeeksi kauan vastentahtoisena mallina, kehys asetettiin paperin päälle, joka oli ilmeisesti valittu johonkin tehtävään.
Pian paikalle tuotiin kehyksen taustalevy ja lasi, ja mallattiin taustalevyä valittua paperia vasten. Paperiin piirrettiin taustalevyn avulla sen muoto, joka leikattiin irti.
Seuraavaksi kehys sai lasinsa takaisin! Mutta mitä, sen jälkeen väliin tunkeutui tämä vieras paperi! Ja lopuksi vasta tuttu taustalevy!
Seuraavaksi kehys kannettiin uuteen, kauniiseen paikkaan.
Ympärillä oli myös muita esineitä.
Kauniita esineitä.
Kehystä hävetti, sillä se tiesi olevansa ruma.
Mutta muut esineet ottivatkin sen luoksensa ihailun säestämin huudahduksin!
"Miten kaunis väri" ne sanoivat.
"Mitkä ihastuttavat ruusut!" ne huokailivat.
Kehys oli ymmällään.
Sehän oli vain vanha, ruma kehys, joka vietti pimeässä monta vuotta hylättynä.
Kunnes kehys alkoi tarkastella itseään.
Se oli saanut pintaansa uuden värin!
Ja epämiellyttävät nypylätkin olivat kauniita kukkia!
Ja vieras paperi oli nyt se kuva, jota sen oli määrä kantaa!
Kehys oli onnellinen.
Se ei ollut enää yksin, eikä pimeässä.
Sen pituinen se.
